print

Leonardo Mobility Project 2004-2005

From a Hobby to a Profession

The target groups of the project were the students in the Youth and Leisure Study Programme and the Audiovisual Communication Study Programme at Haapaveden Opisto. As partners there were seven institutions from Germany, Sweden, Scotland and Lithuania. The youth work students spent the three weeks in youth centres (Scotland and Germany) and Children's home (Lithuania). On the other hand, the audiovisual communication students learnt photography and film production in various multimedia environments (Scotland and Sweden)The aim of the three weeks mobility project was to improve students' ability to work in other European countries   and to give them better vocational readiness by working in culturally different settings. Through the exchange project the students  learnt  good practices and skills of their own field  and improved their intercultural communication skills. In this mobility project the students studied  -  in addition to the work placement - the various pathways from a hobby to a profession in different countries. Many young people have had various kinds of hobbies since their childhood and it often happens that when they grow older, they don't only continue with the same hobby but also start instructing some new groups of younger hobbyists. The new experiences as instructors then give them the final spark of interest to start study the same field. So these kinds of 'life-long' interests can really result in real professionals. With the help of interviews, questionnaires and a photo exhibition (529 kt) or a short video the students  studied the main topic of the project, how a hobby has become a profession for the young people and compared practices in Finland and the partner country.

Hellou täältä naapurimaasta! Aika on äkkiä vierähtänyt, sillä viimeistä viikkoa oleskellaan täällä Keski-Ruotsissa. Muutama viikko sitten saavuimme lentokoneella Fränstaan Marian ja Saaran kanssa. Puolikuuroina maanantaina 4.4. majoitumme Ålsta folkhögskolaan, jossa meidät otettiin iloisin mielin vastaan, täälläpäin kaikki vastaan tulijat kättelevät vieraat. Ystävällistä porukkaa ja kohteliasta myös. Kadullakin tuttu henkilö tööttäilee autolla jo kaukaa ja vilkuttelee iloisesti.

 On kyllä riittänyt tekemistä, vaikka millä mitalla. Asumme tyttöjen kanssa Ålsta folkhögskolassa asuntolassa.  Minä ja Maria opiskelemme kolmesti viikossa Bobergskolassa ja kaksi kertaa viikossa täällä Ålstassa. Bobergskola vastaa Suomessa lukiota ja ohjaavana opettajanamme toimii Kent Forsberg. Kent on aivan mahtava tyyppi, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Puhuminen luonnistuu englannin, sekä ruotsin avulla. Kentille on myös tullut opetettua suomen kieltäkin mm. kiitos ja kinkku. Bobergskolassa olemme enimmäkseen valokuvanneet pienessä studiossa muiden opiskelijoiden kanssa, sekä Kent on opettanut meillä filmin kehittämisen erivaiheet. Paljon on oppinut uusia asioita, sekä tutustunut ruotsalaisiin nuoriin. Ollaan Marian ja Kentin kanssa käyty yhden vuoren huipulla valokuvaamassa, meinasi pikkusen pelottaa, mutta pelon unohti katsellessa aivan upeaa näköalaa.

Ålsta folkhögskolassa teemme enimmäkseen omia projekteja, kuten valokuvaustehtäviä ja lehtijuttukin on tyttöjen kanssa yhteistuumin tullut kirjoitettua. Ollaan me käyty tutustumassa Ruotsin keskipisteelläkin, sekä ihastelemassa Fränstan eri nähtävyyksiä. Yksi mainitsemisen arvoinen paikka on "hupitalo", joka on jonkinlainen labyrintti ja eteenpäin pääsee suorittamalla erilaisia tehtäviä. Vielä tämän viikon perjantainakin olisi tarkoitus käydä hieman ajelemassa.

Ruotsi ei sinäänsä kovin paljon Suomesta poikkea, mutta täällä tuodaan vahvasti oma kansalaisuus esille. Melkein joka toisessa talossa on Ruotsin lippu heilumassa, isänmaallista kansaa. Ihmiset ovat täällä todella iloisia ja ystävällisiä sekä he pyytävät paljon mukaan omiin touhuihinsa. On tullut katsottua elokuvia mm. lehmäjengi, sekä toissapäivänä pelasin ruotsalaista pesäpalloa. Täältä saa helposti uusia tuttavia ja lisäksi Ålstassa opiskelee kaksi suomenruotsalaista opiskelijaa, Piia ja Henri sekä Ålstassa myös työskentelee suomenruotsalainen Sirkku Heiskanen. Piiasta, Henristä ja Sirkkusta on kyllä ollut suuri apu, vaikkei suuria ongelmia ole ollutkaan. 

Lento tuntui melkoiselta vuoristoradalta. Olipa mahtavaa, vaikka ensin hieman pelottikin! Perillä Aberdeenissa oli jo melko kesäistä. Bill ja Gillian tulivat lentokentälle vastaan ja saimme pikaisen kurssin kaupungista. Ja kyllähän tämä kaupunki sokaisi kauneudellaan ensi sekunneista asti. Talot on tehty graniitista, ja ne on rakennettu tyylillä. Keskustassa on paljon ikivanhoja rakennuksia, ja ehkä komein niistä on yliopisto, joka muistuttaakin enemmän linnoitusta kuin koulua.

Kokemukset on ollut hyviä, skotit vaikuttavat erittäin ystävälliseltä kansalta, ja täällä on tosi helppoa jutella ventovieraidenkin kanssa. Ihmisiä kiinnostaa suuresti Suomi, ja etenkin meidän ala, joten asiaa riittää kunhan alkuun pääsee. Tunnelma on muuten heitellyt kuitenkin laidasta toiseen. Välillä juhlitaan kunnolla ja pidetään hauskaa. Välillä sitten taas koti-ikävä iskee kuin varkain. Yleensä siihen auttaa se, että keksii jotain tekemistä.

Dokumentin kuvaaminen sujuu varsin mallikkaasti. Olemme saaneet paljon materiaalia nauhalle, ja nyt näyttäisi silta että siitä tulee melko laaja. Saa nähdä kuinka paljon sille kertyy pituutta loppujen lopuksi. Suuremmilta kommelluksilta ollaan vältytty, vaikka totta kai meitä katsotaan kuin jotain ihme maalaisia kun kuljemme tuolla kaupungilla aivan pihalla ja eksyksissä. Minulla kun on niin uskomaton suuntavaisto, ja omituinen tarve etsiä kaikkia hyviä oikoreittejä ilman karttaa tai mitään. Eksyksissä ollaan oltu kerran jos toisenkin. Joskus katseita kerää myös se, kun pysähdymme tietä ylittäessä odottamaan vihreitä valoja muiden kävellessä päin punaisia.

Niin, ja tietysti minun suuren suuni ansiosta hommasin itseni esiintymään Lochside Bar-nimiseen ravitsemusliikkeeseen eräänä kauniina ja aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä. Smokin' Bert – orkesteri oli keikalla siellä, ja päädyin laulamaan heidän säestämänään pari ikivihreää Dire Straits- biisiä. Skotlannissakin minulla tuntuu olevan joku ihme vietti hakeutua lavalle, se ei näköjään muutu miksikään. Ja mikäs siinä, ihmiset pitivät, onhan ne varmaan tuttuja kappaleita täällä päin.

Yleisesti ottaen täällä on tosi mukavaa olla. Meistä pidetään hyvä huoli. Vahan väliä joku on tarkistamassa onko kaikki OK. Ja jos jokin on huonosti, tukihenkilöitä löytyy kellon ympäri. Ja mikäs täällä ollessa. Ei mitään ongelmia ole ollut, paitsi kaipuu oman rakkaan luokse. Mutta se oli arkipäivää jo Suomessa.

"…Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea."

Bill ja Gillian olivat meitä vastassa ja matkalaukutkin tulivat mukavasti yhtä aikaa, joten matkustaminen sujui hyvin. Asumme opiskelija-asuntolassa, pienessä solussa, jossa asuu meidän lisäksemme neljä nuorta. Minulle annettiin väärät avaimet, mutta toivottavasti asia korjaantuisi ennen kuin ehdin lahtea takaisin Suomeen!:) Iltaelämä on todella rauhatonta, vaikka luulisi siihen jo tottuneen Haapavedellä. No se ei ole mitään verrattuna täkäläiseen riehumiseen…

Kaikki ovat erittäin ystävällisiä, tosin paljon nuorempia kuin me. College on iso ja mediapuolella laitteisto on aivan eri luokkaa kun Haapavedellä. Täällä on erikseen äänitysstudio, jossa äänitetään bändejä, ja TV-studio, joka on hieman isompi kuin opistolla. Välinevarasto on erittäin hyvin hoidettu, aina on kamera paikalla jos sen on varannut!

Olemme saaneet kameran lainaan ja kuvanneet jo jonkin verran materiaalia dokumenttiimme. Paul katsoi materiaaliamme läpi ja kehui kovasti sitä, meillä ei ole kuulemma ongelmia kameran käsittelyn kanssa!:)

Ensi viikonloppuna menemme käymään Edinburghissa, Skotlannin pääkaupungissa. Aberdeenin kaupunki on erittäin kaunis, täynnä vanhoja kivitaloja, kirkkoja ja linnoja. Valokuvia on otettu paljon ja tullaan varmaan vielä ottamaankin.

Viime viikolla saimme maistaa kuulemma maailman parhainta fish and chips –herkkua, ja olihan se hyvää, tosin erittäin rasvaista. Itse asiassa kaikki täällä on todella rasvaista ja epäterveellistä, eikä myöskään maistu kauhean hyvälle. Toki fish and chips oli poikkeus! Kyllä täällä ainakin on päässyt laihtumaan kun ei ole ruisleipääkään ja kahvi pitää ostaa pikakahvina kun ei ole kahvinkeitintä.

Mielenkiintoisinta on se, että alkaa pikkuhiljaa ajattelemaankin englanniksi ja unissa ihmiset puhuvat englantia. Sama juttu ilmenee kun yrittää kirjoittaa suomeksi jotain. Väliin tulee tuon tuosta pari englannin kielistä sanaa. Tuntuu ettei osaa enää suomen lauserakennettakaan kunnolla!

Olimme tosiaan BBC:llä yhden päivän ja pääsimme heti tekemään taustatutkimusta G8 -maiden vuosittaisesta kokouksesta, joka järjestetään tänä vuonna Skotlannissa. Pääsimme myös seuraamaan suoraa radiolähetystä, mikä oli oikein mielenkiintoista.

Skotlantilaiset ihmiset ovat erittäin kohteliaita ja ystävällisiä, suomalaisilla olisi paljon opittavaa käytöstavoissa! Toisin kun on etukäteen peloteltu, täällä ei tarvitse nukkua kuumavesipullojen kanssa, peitto on noin kymmenen senttiä paksu ja jos sen alla tulee kylmä, niin täytyy kyllä olla 20 astetta pakkasta! Lisaksi joka huoneessa on patteri, jota voi itse säätää isommalle jos silta tuntuu. Kodittomia istuu kadun varsilla melko paljon kerjäämässä rahaa ja liikenne on yhtä kaaosta! Kaikki kaahaavat ja tööttäilevät koko ajan, mutta hauskimpia ovat kaksikerroksiset bussit! Koti-ikävä on melkoinen, mutta eiköhän tästä kunnialla selvitä!

Tähän menessä ollan lasten kanssa leikitty, tanssittu, askarreltu ja tehty kaksi retkeä, toinen eläintarhaan ja toinen Trakaihin, Liettuan entiseen pääkaupunkiin. Töiden puitteissa olemme myöskin vieraillu lastensuojelujärjestössä, toisessa lastenkodissa ja suljetulla osastolla, jossa kävimme tapaamassa yhtä lastenkodin poikaa, joka oli joutunut sinne kahdeksi viikoksi
karkailujensa vuoksi. Ihmeellistä oli, etta ainoa työntekijä jonka näimme oli poliisi...

Koti-ikävä on kylla painanut jo jonkin aikaa, mutta eihän täällä olla enää kuin viikko ja mukavahan se on tavata kaverit ja perhe pitkän ajan päästä, kun on ainakin jotain mistä jutella. Viso gero sitten vaan kaikille, kun en muutakaan keksi.

Lentokoneissa ja -kentillä ei suuremmin tarvinnut täristä, kun homma oli jo hallussa. Matkan teko sujui muutenkin ongelmitta ja lentokentillä oli hyvin aikaa hiippailla ympäriinsä. Välillä Helsinki-Frankfurt pystyi näkemään kuinka maisemat pikkuhiljaa vaihtuivat, jee. Mutta Frankfurtin kentällä oli hieman ruuhkaa, joten jouduimme odottelemaan laskeutumisvuoroa. Sillä välin pilistelimme lentokoneella ympäri Frankfurtia.  Kun vihdoin pääsimme Dresdenin kentälle, meitä oli vastassa Carmen ja Holger, keski-ikäset nuoriso-ohjukset. Heidän kanssaan ajelimme Zschopauhun kahville.

Asuntolassa on minun ja Elisan lisäksi n. 30 poikaa. Ja on kai meillä ollut hauskaa! Pojat on vieny meidät discoon ja ollaan nautittu sivistyneesti alkoholipitoisia virvokkeita asuntolassa (se on muuten sallittua täällä). Siinä samalla ollaan oltu vesisotaa, pöyritty tuoleilla päät sekasin jonka jälkeen juostu kilpaa käytävällä ja kaupungilla, opeteltu uusia korttipelejä ja muita leikkejä, yms pöljäilyä. Mekin ollaan opetettu näille kaikkea eleganttia ja vekkulia ajanvietettä, esim. puukkohippaa ja korkeuspissaa.

Itse työharjoittelu on sujunut myös leppoisissa merkeissä. Ensimmäinen viikko vierähti nuorisotoimistolla. Tällä alueella järjestetään kesällä leiri, jonne on tulossa leiriläisiä Saksasta, Italiasta, Unkarista ja Suomesta. Joten käänsimme leiriä varten ohjeita ym. suomeksi. Lisäksi teimme leiriä varten muutamia julisteita EU:n perustuslain artikloista sekä Annabergin kaupungista. Pääsimme myös toimiston muuttourakkaan mukaan.

Kuluva toinen viikko ollaan oltu nuorisotalolla, jossa kohokohta on ollut kun pääsin pelaamaan jalkapalloa iranilaisten poikien kanssa. Muuten täällä on ollut aika tylsää työskennellä, kun hakataan vaan korttia monta tuntia päivässä. Toivottavasti ensi viikolla on mielekkäämpää työskentelyä, kun pääsemme toiselle nuorisotalolle.

Saksalaiset on ihan lunkia porukkaa, ne tykkää kovasti Eläkeläisistä, siis siitä bändistä ja se on käynyt jo neljä kertaa täällä keikalla. Hyvin täällä viihtyis vaikka pitemmän aikaa. Ja maisemat on ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Sekä arkkitehtuuri on tietenkin aivan erilaista. Ihmiset sanovat että tämä Itä-Saksa ei ole niin ihmeellinen kuin länsi. Mutta kyllä tämäkin viehättää suomalaista silmää. Ilmat on ollu aika vaihtelevat, välillä tarkenee shortsit jalassa, mutta viikonloppuna satoi lunta. Terveisiä kaikille! Ei muuta.

13.4.2005, Maria Luodes, Bobergskolan, Fränsta, Sverige

Oleskelumme Ruotsissa alkoi maanantaina 04.04.05 Jolloin saavuimme Saaran ja Heidin kanssa Suomesta kolmen lennon kautta Sundsvalliin. Sundsvallista matkustimme junalla Fränstaan, jossa sijaitsee majoituspaikkamme sekä Heidin ja minun toinen koulu Ålsta Folkhögskola. Saatuamme huoneet päätimme levätä. Olimmehan lähteneet matkaan Haapavedeltä klo:03.45 sunnuntain yöllä ja minä jo sunnuntain aamuna Seinäjoelta junalla Haapavedelle.

Olemme Heidin kanssa viikosta kaksi päivää Saaran kanssa Ålsta Folkhögskolassa ja kolme päivää Ången Bobergskolassa. Nämä kaksi koulua eroavat toisistansa siinä, että Bobergs-skola vastaa Suomessa lukiota ja Ålsta Folkhögskola on kansanopisto, jossa on vuoden kestäviä linjoja. Asia jota en ole tiennyt ennemmin, on ruotsissa pakollinen oppivelvollisuus 18 ikävuoteen asti, jonka jälkeen voi hakea ammattikorkeakoulua vastaavaan koulutukseen. Suomessahan pakollinen oppivelvollisuus loppuu peruskouluun.

Tiistaina meitä tuli Fränstasta hakemaan Bobergskolan ohjaajamme Kenth Forsberg. Minua jännitti ensitapaaminen valtavasti, koska epäilin omia kielitaitojani. Alkujännityksen jälkeen kuitenkin keskustelu Kenthin kanssa lähti sujumaan erittäin hyvin. Käytimme keskustelussa kielinä sekä Ruotsia että Englantia.
Ångesta Fränstaan on noin 30 kilometrin matka. Olimme Bobergskolassa koulussa tiistain ja keskiviikon, jolloin tutustuimme kouluun ja oppilaisiin joiden tunneilla olisimme mukana. Torstaina ja perjantaina olimme Fränstassa, jossa teimme Kenthiltä saamaamme tehtävää. Tehtävänämme oli kuvata järjestelmäkameralla koulun henkilökuntaa ja oppilaita työssänsä. Viikonloppuna vietimme aikaa enimmäkseen Fränstassa. Olisihan tässä vielä toinenkin viikonloppu, jos vaikka haluaisimme lähteä käymään Sudnsvallissa. Seuraavan viikon maanantain ja tiistain olimme Ålstan Folkhögskolassa, jossa ohjaajinamme olivat Anders Jäger ja Tord Petterson. Saimme Heidin ja Saaran kanssa tehtäväksi tehdä suomenkielellä juttu paikalliseen opiskelijoiden tekemään lehteen. Juttu tietenkin käännettäisiin lehteen ruotsiksi, mutta suomenkielisen version saisimme ottaa mukaan Suomeen hyvänä muistona matkasta ja myös työnäyttönä. Joten puursimme tekstin, haastattelun ja kuvien parissa maanantain ja tiistain. Olen oppinut ammatillisesti filmin kehityksen. Ihmisenä taas olen oppinut uutta rohkeutta kohdata vieras ympäristö ja tulla siinä toimeen.

Ålsta Folkhögskolassa on kolme suomea puhuvaa ihmistä, kaksi opiskelijaa ja yksi henkilökunnan jäsen, jotka ovat auttaneet meitä käytännön asioissa ja selvittäneet meille mistä löydämme kaiken tarvittavan täällä ollessamme. Yli päätänsä ihmiset joidenka kanssa olen ollut tekemisissä, molemmissa kouluissa, ovat olleet erittäin ystävällisiä ja ymmärtäneet, jos ei heti tule selvää ruotsia. Viihtyvyys täällä on tehty erittäin helpoksi. Tietenkin pieni koti- ikävä iskee aina silloin tällöin, mutta sehän on vain inhimillisyyden merkki.

12.4.2005, Kati Holmström, Childrens home of interim care, Vilnius, Lithuania

Täällä sitä ollaan oleskeltu jo viikko. Matkani alkoi hyvin jännittävissä tunnelmissa, koska lentokoneeseen en ollut ennen tätä reissua jalallanikaan astunut. Pian olimmekin jo Vilnassa, siellä meitä oltiin vastassa ja meidät vietiin hostelliin, jossa tulisimme asumaan seuraavat kolme viikkoa. Saimme levätä ensimmäisen päivän ja oppaamme esittelivät meille sen verran hostellin lähiympäristöä, että osaisimme vastaisuudessa lähimpään kauppaan ja löytäisimme kaiken tarvittavan.

Tiistaina meitä tultiin hostelllilta hakemaan ja pääsimme käymään lastenkodilla. Lastenkoti on ihan mukava paikka, lapsia on noin 50 ja kaikki ovat todella ystävällisiä meitä kohtaan. Vaikka yhteistä kieltä lapsien kanssa ei ole, ei se ole tuottanut suurempia vaikeuksia. Vastaavat ohjaajat täällä sitten tulkkaavat sanottavamme eteenpäin. Olemme ohjanneet lapsille leikkejä ja kertoneet tietenkin Suomesta. Tällä viikolla ajattelimme askarrella.

Kaupunki on omalla karulla tavallaan kaunis. Keskustassa on hienoja korkeita taloja ja isoja ostoskeskuksia, mutta slummi alueilla talot ovat ränsistyneitä ja lahoja. Täällä ollessa olen kyllä oppinut arvostamaan kaikkea, mitä itsellä Suomessa on. Olemme seikkailleet kaupungissa ilman karttaa, on syöty hienoissa ravintoloissa ja räpsitty kuvia monen monta kipaletta. Kävimme myös Paavin muistotilaisuudessa paikallisessa kirkossa, ihan tiedoksi vaan kaikille, että Paavin äiti oli muuten liettualainen. Kaupungilla kävellessämme meitä katsotaan pitkään koska emme ole ulkomuodoltamme yhtään liettualaisten näköisiä, eli pitkiä ja hoikkia, peputtomia ja rinnattomia. Mutta kyllähän tuohon tuijotteluunkin tottuu.

Asiat täällä meillä ovat ihan hyvin. Ikävä kotikonnuille vaan on niin suunnaton, mutta kerrankos sitä reissaillaan, jos toisenkin.

11.4.2005, Tanja Ritola, ODERSTRASSE 8, Schwäbisch-Gmund, Deutschland

Hallo! Wie geht's?
Terveisiä Schwäbisch Gmündistä, Saksasta! Schwäbisch Gmünd sijaitsee Etelä-Saksassa Stuttgartin lähellä Baden-Württembergin alueella. Täällä on kevät pidemmällä kuin Suomessa, mutta ei silti kovin lämmin. Semmoinen kevät sää, välillä sataa vettä ja välillä paistaa aurinko. Lehtipuut eivät ole vielä vihreitä, mutta nuppuja on. Maisema on erilaista kuin Suomessa, ympäristön korkeus vaihtelee koko ajan. Täällä on ylänköä ja alankoa, ja kun olet ylhäällä, voit nähdä kauas ja maisema on todella kaunista!

Työssäoppimispaikkani on nuorisotalo Oderstrasse 8. Tämä on samantyyppinen kuin suomalaisetkin nuorisotalot ja toiminta täällä on samanlaista. Nuoret voivat pelata playstationilla, biljardia, erilaisia lautapelejä ym. Joka keskiviikko kokataan jotain nuorten kanssa. Erilaista Suomeen verrattuna on nuorisotalon piha-alue. Täällä on pihalla paljon tilaa: lapsille kiipeilyteline, iso takapiha, missä voi grillata ja alue, missä voi pelata koripalloa. En ole nähnyt Suomessa kovin montaa tavallista nuorisotaloa, missä olisi oma piha.alue. Mutta minusta piha-alue on kiva, kesällä on mukava viettää aikaa nuorten kanssa pihallakin. Olen töissä arkisin n. klo 12-18. Nuorille talo on auki klo 14-17. Olen tullut hyvin toimeen nuorten kanssa täällä. Aluksi oli vähän kieliongelmia, mutta niistä selvittiin. Monet nuoret puhuvat innoissaan minulle englantia ja minä yritän kovasti opetella saksaa. Pystyn pelaamaan ja olemaan nuorten kanssa kuin Suomessakin. Pidän kovasti työskentelystä täällä ja nuoret ovat todella mukavia :). Saan toteuttaa jonkun ideani täällä, ja olen ajatellut opettaa nuorille muutaman suomalaisen leikin ja askarrella jotain pientä.

Ihmiset ovat mielestäni kohteliaampia kuin suomalaiset ovat: he ovat todella ystävällisiä minulle; juttelevat ja kyselevät paljon Suomesta. Täällä kätellään aina kun tavataan, jopa nuoret kättelevät ohjaajat, kun tulevat nuorisotalolle ja kun lähtevät. Ja minusta tuntuu, että ihmiset ovat iloisempia kuin suomalaiset: Suomessa ollaan nyrpeän näköisiä ja katsotaan maahan kun joku tulee vastaan. Täällä tervehditään iloisesti. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin täällä. Kiva saada uusia tuttuja muualtakin kuin Suomesta.

Oikealla Heidi Ritter

Tytöt, joiden kanssa asun, ovat todella mukavia! Heidän nimensä ovat Johanna, Tanni ja Natalie. Johanna on myös työssäoppimassa samassa paikassa kuin minä. Me vietämme aikaa paljon yhdessä. Talo, jossa he asuvat on iso, jonka omistaja asuu alhaalla ja he ylhäällä. Heillä on viisi huonetta ja yhteinen keittiö. Pidän paljon asumisesta siellä ja minulla on oma huone, jota arvostan kovasti. Talo on todella lähellä nuorisotaloa, kävellen kestää noin viisi minuuttia. Alue on mukavaa asuinaluetta, jonkin matkan päässä Schwäbisch Gmündin keskustasta. Vapaa-aikana käymme ostoksilla ja syömässä. Pidän paljon Schwäbisch Gmündin kapungista. Se on kooltaan kuin Oulu. Keskellä kaupunkia on kiva tori-alue ja talot ovat todella vanhoja. Ja kaupat ovat ihania! Rakastan shoppaamista. Joku päivä menemme käymään Stuttgartissa, se on iso kaupunki. Odotan innolla! Löysin täältä jopa uuden harrastuksen, seinäkiipeilyn! Kävimme Tannin kanssa kiipeilemässä, ja pidin siitä todella paljon! Haluan jatkaa sitä myös Suomessa.
Viikonloppuna kävimme Johannan kanssa hänen kotikaupungissaan Göppingessä ostoksilla ja syömässä hänen vanhempiensa luona. Köppingen oli isompi kuin Schwäbisch Gmünd ja mukava kaupunki. Siellä oli juuri sinä päivänä jonkinlaiset festivaalit: paljon iloisia ihmisiä, musiikkia, tivolilaitteita...Valitsimme oikean päivän vierailulle siellä.

Kävin myös tutustumassa sosiaalialan kouluun. Koulussa opiskellaan nuorisotyötä, vanhus- ja vammaistyötä sekä alaa lasten kanssa. Koulussa oli mös linja, joka on tarkoitettu niille, jotka ovat jo valmistuneet jostain edellä mainitusta. Opiskelu siellä kestää yhteensä neljä vuotta: ensin täytyy olla töissä vuoden verran jossain oman alansa työpaikassa (kuten Johanna tällä hetkellä), sen jälkeen on kaksi vuotta koulua ja viimeinen vuosi täytyy olla taas töissä. Koulu oli iso, mutta ihan mukava. Kävin katsomassa nuorisoalan opiskelijoiden liikuntatuntia, ja minusta tuntuu, että joka paikassa nuorisotyöntekijät ovat samanlaisia. He leikkivät innoissaan kuin pienet lapset, mutta eiköhän nuorisotyöntekijän kuulukin olla vähän lapsenmielinen.
Kävin myös nuorisoalan opiskelijoiden kädentaitojen tunnilla. Heille opetetaan koulussa paljon taidetta. Silloin he aloittivat tuoli –projektin, he saivat tehdä mitä halusivat omalle tuolilleen. Se näytti hauskalta. Opiskelijat kuuntelivat musiikkia ja viheltelivät touhutessaan tuoliensa ympärillä. He olivat tehneet myös kaikkea muuta hauskaa, kuten muotoilleet omat vanhat kenkänsä uuteen uskoon: siellä oli kenkiä joka lähtöön.
Ainoa huono puoli täällä on, että ihmiset tupakoivat paljon, ja sisällä. Minä, joka en polta, on välillä vaikeaa olla samassa huoneessa, jossa on monta tupakoitsijaa yhtä aikaa savuttelemassa. He jopa polttavat sisällä nuorisotalolla, mutta vain toimistossa tai ulkona, kun nuoret ovat täällä.

Aika täällä kuluu nopeasti. Viihdyn täällä todella hyvin. Alue ja työt ovat kuitenkin samankaltaista kuin Suomessa, joten en ole kokenut kamalaa kulttuurishokkia. Pelkäsin, että aika täällä käy pitkäksi, mutta ei. Heidi Ritter, työnantajani, on todella mukava. Hän on todella hyvä nuorisotöntekijä! Ja kaikki nuoret pitävät hänestä.
Mukava paikka, mukavat ihmiset, kiva työympäristö, mukava maa... Kyllä, nautin olostani täällä. Matkailu avartaa. Ja on mukavaa! Auf Wiedersehen!

11.4.2005, Saara Kemi, Ålsta Folkhögskola, Fränsta, Sverige

Lähdimme matkaan maanantaina 4.4. Lennot ja vaihdot sujuivat ongelmitta, matka meni joutuisaan. Saavuimme Fränstaan kolmen aikaan (Ruotsin ajan mukaan) ja meitä oli vastassa Ålsta Folkhögskola:sta kaksi opettajaa; Tord Petterson ja Anders Jäger. Muitta mutkitta jatkoimme matkaa Ålstan koululle ja tapasimme "husmor" Barbro Toressonin. Hän esitteli meille paikkoja ja antoi huoneet. Ensimmäistä koulupäivää ajatellen minulla oli odotuksia ja mietteitä siitä, miten tulisin pärjäämään kielellisesti ja minkälaisia luokkatoverini olisivat jne. Alkuvaikutelma oli kuitenkin hyvä ja meidät otettiin iloisin mielin vastaan.

Olen ollut Ålsta:ssa viikon ja se on ollut työntäyteinen. Olen oppinut paljon uutta, kuten tehnyt itse valokuvia pimiössä, pääsen mukaan jokavuotisen lehden tekemiseen, korva on sopeutunut kuulemaan ruotsia, pystyn puhumaan ihmisten kanssa heidän omalla kielellään. Luokallani on suomea puhuva Pia, joka on ollut minulle suureksi avuksi, varsinkin alkupäivinä, kun puheesta ei vielä saanut selvää. Olemme löytäneet Marian ja Heidin kanssa tähän vaihtoon liittyvään tehtävään henkilön ja olemme jo haastatelleet häntä ruotsiksi ja ottaneen hänestä valokuvia.

Kouluni on pienehkö, täällä varmaan kaikki tuntee toisensa. Opiskelijat on ystävällisiä ja avuliaita, heidän kanssaan voi tarpeen tullen kommunikoida englanniksi. Olen jo sopeutunut uuteen ympäristöön.

Fränsta on paikkana pieni, mutta viihtyisä kylä. Täällä on pieneksi paikaksi useita eri alan kauppoja, talot muistuttavat vanhaa aikaa. Itselläni on mennyt aikaa sopeutua rahan suhteen, kun kotimaassa on tottunut pieniin lukuihin niin täällä taas pyöritään suurissa summissa.

Olen jopa yllättynyt, että sopeuduin tänne näin hyvin. Meidät on otettu hyvin vastaan, kyläympäristö on leppoisa, kielellisesti pärjään mielestäni hyvin ja olen päässyt tekemään ja oppimaan uutta. Ensimmäinen viikko on ollut kuitenkin totuttelua ja tutustumista, mutta hyvin on sujunut. Toivottavasti loppuaika sujuu yhtä mukavissa merkeissä.

5.4.2005 Jukka Salonen, Moray Council, Elgin, Scotland

Kaikki alkoi maanantaina 28.3 kun lähdin kohti Oulun lentokenttää. Totta kai kaikki tuntui Oulussa hieman sekavalta, kun en ollut ennen lentänyt minnekään. No loppujen lopuksi pääsin koneeseen ja aika pikaisesti opinkin, etten pidä lentämisestä lainkaan. No sitten saavuin Kööpenhaminaan jossa jotenkin ihmeellisesti jouduin joidenkin venäläisten juttusille, josta onneksi onnistuin livahtamaan melko nopeasti pois. Kööpenhaminasta sitten matka jatkui Norjaan Stavangeriin ja siitäkös kaikki hauskuus alkoi. Kävelin vahingossa väärästä ovesta ja kohta sain selitellä useampaan otteeseen kuka oon ja mitä minä täällä teen ja minne oon menossa. Passikin taisi kulua enemmän kuin normaalisti kymmenessä vuodessa. :) No seuraava pysäkki olikin sitten jo Aberdeen sieltä minut haettiin Elginiin. Ja siitähän ne kommellukset vasta alkoivatkin.

No minua on pariin otteeseen luultu skotlantilaiseksi ja paikalliseksi asukkaaksi, jostain kumman syystä. Oli hieman  huvittavaa, kun taksikuski pysähtyi kysymään minulta neuvoa miten löytää perille. No totta kai minä yritin opastaa sitä perille ja taisin jopa onnistua siinä. Sitten joku vanhempi nainen yritti kaupitella minulle mastercardia no siinä kun sitte yrittää ruveta selittään et en välttämättä sitä Scotlannista hommaa nii sehän keskeyttää mut koko ajan ja kohta luulee mua alaikäiseksi. no lopulta se oli sen verran aikaa hiljaa et sain sanotuksi sille etten ole kovinkaan paikallisia. Niin sekin oli sitten ihan hassua kun joku juoppo yritti pummia minulta kyytiä poliisiasemalle. Huom! olin yksin kävellen liikenteessä. Sitten jouduimme pysäytetyksi ylinopeudesta mutta ei tullut sakkoja, vain pieni puhuttelu poliisin toimesta kuljettajalle.

Tähän mennessä lämpimin päivä on ollut vaivaiset 34 astetta aurigossa. yöllä saattaa laskea alle kymmeneen, mutta päivällä on normaalisti n. 15 astetta. Niin aivan hirveetä tämä väärän puoleinen liikenne täällä.

No ensi viikonloppuna olen menossa käymään katsomassa Loch Nessia ja ties mitä muuta.