tulosta 
Leonardo da Vinci 2007-2009
Youth Reality - International Work Experience in Audiovisual Communication and Youth and Leisure Fields
Projektin kohderyhmänä ovat Haapaveden Opiston nuoriso- ja vapaa-aikatyön ja audiovisuaalisen viestinnän perustutkintojen opiskelijat. Partnereina on kuusi oppilaitosta Ruotsista, Saksasta, Liettuasta, Virosta ja Skotlannista.
Projektin tarkoituksena on että opiskelijat saavat kokemusta työskentelystä eurooppalaisilla työpaikoilla sekä parantavat ammatillisia ja monikulttuurisia valmiuksiaan. Opiskelijat työskentelevät kolmen viikon jakson paikallisissa yrityksissä, järjestöissä ja nuorisokeskuksissa oppien oman alansa taitoja ja hyviä käytänteitä. Soveltuvissa työpaikoissa on opiskelijoilla mahdollisuus tehdä myös näyttö.
Ohessa lyhyt yhteenveto projektista:
The target groups of the project are the students in the Youth and Leisure Study Programme and the Audiovisual Communication Study Programme at Haapaveden Opisto. As partners there are 8 institutions from Germany, Sweden, Scotland, Estonia and Lithuania.
The aim of the project is to improve students' ability to work in other European countries and to give them better vocational readiness by working in culturally different settings. Through the exchange project the students will learn to understand their own vocational field (audiovisual communication/youth and leisure work) in partner countries and intercultural aspects in work place communication as well as to improve their intercultural communication skills. The mobility programme will furnish students with background information and experience out with the classroom setting and develop their skills through the sharing of ideas and identification of good practices. The projects also motivates to language learning and gives the student an opportunity to improve his/her English as well as furnishes the student with "survival skills" in one rare language. In the project formal and informal learning will go hand in hand.
The three weeks' exchange is a part of the curriculum. The students can spend, if so agreed, a part of that time in the host institution getting acquainted with their training system and participating the classes. The rest of the time they will spend in local enterprises, organisations, youth centres etc. learning good practices and skills of their own field. The Youth and Leisure students have their work placement in various youth centres, youth organisations and youth premises. The Audiovisual Communication students have their work training period in various audiovisual production environments like video/film/photography studios and laboratories. The exchanges take place mainly in spring 2008 and spring 2009. During the exchange the student has an opportunity to make a skills demonstration in case the work place in question has readiness for it.
In this mobility project the students will - in addition to the work placement - study the Youth Reality in the partner countries. The Youth and Leisure students will, when instructing at various youth centres, meet the young people in their activities, in hobby circles, together with their friends, hanging around in the streets etc. On the other hand, AV communication students will document the youth reality by means of multimedia. The outcome (documentary, exhibition, reports etc.) will be available also for the partner institutions.
Some years ago Haapaveden Opisto has made an International Work Training Handbook with several partners of this project and this handbook will be used also in this mobility project. In the Tulevaisuuden Oppimisympäristöt (Future Learning Environments) Project, Haapaveden Opisto has, together with other institutions on the secondary level in the municipality, made education material for international work place instructors and this material will be used in the project when training the work place instructors. At the same time its suitability will be tested and later it will be moved to the virtual learning environment and also translated into Swedish and German.
Matkapäiväkirjat kevät 2009
Niko Mannonen, Media gmbh Stuttgart 25.3.2009
Hallo!
Taas on maalaispoika singottu maalta muille maille. Edellisestä reissusta poiketen lähdin matkaan liki kuukautta aiemmin eli 7.3. Tälläkertaa matkat oli järkätty siinämielessä hyvin, että perillä olin sunnuntaina päivällä enkä yöllä paria tuntia ennen töiden alkamista. Ajelin junalla ratkiriemukkaan 9 tunnin matkan Helsinkiin saamatta silmäystäkään unta eräiden äänekkäiden matkustajien takia. Helsingistä sitten lentelin yhden välilaskun kera Stuttgartiin. Matka sujuin erittäin jouhevasti eikä minkäänlaisia myöhästymisiä ollut. Stuttgartissa oli viimevuoden tapaan vastassa koulun johtoon kuuluva Jörg Schmidt joka nakkasi minut hotellilleni ja brieffasi lyhyesti tulevista tehtävistäni.
Viimekerralla jo kehuin kaupunkia ja täytyy sanoa, ettei mielikuvat ole muuttuneet tippaakaan. Tultuani tänne sunnuntaina kävin tekemässä pienen kävelyretken ja kyllä vain pisti hymyn huulille, joku tässä paikassa vain on niin mahtavaa. Kaupunki on erittäin kaunis ja kaduilla on miellyttävä kulkea. Vapaa-aikaa on ollut ihan mukavasti ja olenkin päässyt kiertelemään kaupunkia aika paljon ja osaan tieno moniin paikkoihin. Monien paikkojen nimet ovat erittäin vaikeita lausua joten suunnan kysyminen on joskus vähän vaikeaa. Kun omasta mielestään lausuu paikan nimen hienosti niin ei sitä silti välttämättä paikallinen ymmärrä :D
Edellisestä kerrasta uskallus yrittää puhua saksaa on kuitenkin noussut rutkasti. Viimeksi jokapaikassa tuli aina aloitettua puhumaan englannilla jos kävi liikkeissä jne. Nyt koetan puhua saksaa niin pitkään kun en vain tiedä miten joku asia pitäisi sanoa ja vasta sitten käytän englantia. Olen huomannut että ymmärrän saksaa aika hyvin ja voin olla esimerkiksi kokouksissa missä puhutaan pelkkää saksaa ja saan idean selville mutta sen puhuminen onkin sitten paljon vaikeampaa.
Eräänä päivänä kävimme Tübingenissä (kaupunki tässä lähellä) kuvaamassa erästä bussikuskia. Tekeillä on kielenopetus dvd ja bussikuskin pätkä on yksi osa tulevaa levyä. Minä toimin yhden Colinin kanssa äänimiehenä tällä reissulla. Molemmille oli melkein ensimmäisiä kertoja kun äänihommia tehdään "kunnolla" joten treenasimme noin tunnin verran ennen itse reissua ja kaikki menikin ihan nappiin. Tübingen on Stuttgartia paljon kauniimpi kaupunki. Keskeltä kaupunkia virtaa joki ja sen varrella on vanhoja kauniita rakennuksia vieri vieressä. Tübingen on myös opiskelijakaupunki ja sen asukkaista iso prosentti on opiskelijoita. Vietimme siellä aikaa melkein koko illan ja kerkesimme käydä myös kaupungin laitamilla sijaitsevalla maalaisalueella jossa tämä bussikuski asui (kuvasimme osan videosta hänen kotonaan).
Kelit ovat olleet todella laidasta laitaan. Täällä on paistanut aurinko todella monena päivänä ja tähän vuodenaikaan nähden on aika lämmintä ollut. Kävimme Balingenissa messutehtävissä ja sielä oli t-paita keli. Täällä on lämpimimmillään ollut noin 19 astetta kun olen täällä ollut. Toki nyt pari viimeisintä päivää on ollut aika viileitä ja toissailtana täällä oli kunnon myrsky. Hetken tuntui, että hotellikaan ei pysy paikoillaan tuulen voimakkuuden takia ja pihalla satoi räntää ja rakeita sekaisin.
Täällä ei tälläkertaa kuvailla mitään suurta projektia joten tekemistä ei ole ollut ihan samaan malliin miten viimevuonna. Lähinnä olen autellut Fritz nimistä henkilöä leikkaamaan edellisen leffan dvd:lle tulevaa making of materiaalia. Hänen kanssaan myös leikkelimme tuon Tübingenissä kuvatun materiaalin. Olen myös opettanut erästä Theodor nimisitä opiskelijaa käyttämään avidia eli leikkausohjelmaa.
En oikein tiedä mistä kertoisin kun kaikki on liki samanlaista kuin viimeksi. Valokatkaisimet ja vessojen ovet toimii edelleen väärään suuntaan ja autoissa on paljon lommoja.
Niko Mannonen
Stuttgart
Henri Korkiakoski ja Nikke Karppinen, Zschopau Youth Centre, 27.3.09
Terve vaan täältä Saksan maalta. Tänään on ensimmäinen päivä täällä ollessa kun aurinko paistaa ja täällä on kuitenkin jo oltu kaksi viikkoo. Alku aika oltiin sellasella toimistolla jossa ne autto sellasia nuoria joiden koulunkäynti meni vähän niiku alamäkeen ja sitten ne rahotti kaikennäkösten järjestöjen toimintaa.
Tämän viikon alussa vierailtiin Gritin ja Normanin kanssa Marienbergissä tärkeässä kokouksessa jossa puhuttiin tämän vuoden budjetissa ja esiteltiin uusia projekteja mm. Rasisminvastaista projektia. Luonnollisesti kaikki puhu siellä saksaa ja me Henkan kanssa oltiin ihan pihalla mutta onneksi Norman, meidän työkaveri, tulkkasi meille vähänmitä ne puhu ja niin pysyttiin pikkasen kärryillä. Päästiin mekin siellä puhumaan kuitenkin saksaa ku kaikki esittäyty aluksi. Tällä viikolla ollaan myös käyty tutustumassa päihdekuntoutukseen joka oli todella mielenkiintoista. Mies joka esitteli meille paikkoja sano lopuksi että eläkepäivinä se meinaa matkustaa Suomeen ja tyhmyyksissään tuli luvattua että siellä on kaunista. Meitä on myös esitelty yläasteen englannin tunneilla jossa ollaan kerrottu Suomesta ja kyselty vähän saksalaisten nuorison kuulumisia niiltä. Museoita täällä on paljon ja muutamassa ollaan myös vierailtu. Yks jännä oli sellanen lelumuseo missä päästiin myös Henkan kanssa leikkimään. Ne oli sellasia puusta veistettyjä n. 100 vuotta vanhoja nukkeja ja hilavitkuttimia. Käytiin myös parissa erilaisessa iltapäiväkerhon tapaisessa paikassa jonne ala-aste ikäiset lapset pystyivät tulla viettämään hyppytunteja taikka odottamaan kyytiään. Paikka oli vartavasten rakennettu ala-asteen viereen että lapsilla olisi lyhyt matka koulusta tiloille.
Nyt ollaan pari päivää työskennelty täällä High Pointissa ja mukavaa on ollut. Nuoret tulivat heti tutuksi ja läppä on lentänyt siitä asti. Enimmäkseen pelaillaan nuorten kanssa eri pelejä kuten pingistä, Wiitä ja eri korttipelejä, muuten aika menee kaikkea jutellessa nuorten kanssa. Tiedossa on ainakin reissu Dresdeniin sekä paikalliseen kevät karnevaaliin. Ensi viikolla aletaan tekeen nuorten kanssa elokuvaa ja kaikki on ihan innoissaan siitä.
Vaikka tulomatka kesti yli 24 tuntia niin ei olla hetkeäkään kaduttu tänne tuloa. Kaikki on niin iloisia ja mukavia ja muutenkin kaikki on hassunhauskaa. Päästiin vielä paikalliseen lehteenki ku näytettiin niin oudoilta mutta nytten ollaan jo tämän pienen kylän kuuluisuuksia.
Saksa kuittaa ja kiittää.
Nikke ja Henkka, Karppinen ja Korkiakoski.
Viljandi, Viro. Niko ja Sannakaisa 12.4- 2.5.2009
Jou! :)
Tere päeväst! Ollaan oltu Viljandissa, Virossa nyt kaksi viikkoa. Asumme Alice Külalistemajassa, jossa saamme erittäin hyvää palvelua. Saamme maittavan aamiaisen johon kuuluu mm: kananmuna ja pekonia. Siivoja käy päivittäin huoneissamme petaamassa pedin (mikäli jostain kumman syystä olemme joutuneet kiiruhtamaan töihin) ja tarkistamassa vessapaperin riittävyyden unohtamatta roskapöntön tyhjennystä. Viikonloppuisin on sitten suursiivous, jolloin siivoja järjestelee meidän tavaratkin ja asettelee vaatteita kaappiin. Olemme ainoat vieraat jotka saavat iltaisin käyttöönsä tietokoneen sekä keittiön. Ajattellimme kirjoittaa hyvää palautetta hostellin isännälle ja siivoojalle. Isäntä puhuu jonkinverran suomea, joten kielimuuri ei ole ollut esteenä.
Menemme töihin Huvikooliin yleensä 14.00. Siellä toimii monenlaisia kerhoja kuten tanssi, kuvataide, laulu, kitara ja nokkahuilu. Lapset ja nuoret ovat 4- 19 -vuotiaita. Olemme olleet seurailemassa kerhojen toimintaa ja olemme saaneet vetää muutamia leikkejäkin. Olemme olleet mukana mm: soittamassa nokkahuilua ja kitaraa, taiteilemassa piirrustuksia sekä leikkineet lasten kanssa. Huvikoolissa osa kerhojen vetäjistä ja työpaikkaohjaajamme Anu puhuvat jonkinverran suomea ja oikeastaan loppujen kanssa olemme kommunikoineet englanninkielen taidoillamme. Olemme päässeet huvikoolin kautta moneen erilaiseen tapahtumaan ja paikkaan. Lauantaina menimme Tallinnaan pienoismallinäyttelyyn. Sunnuntaina lähdimme hiphop- ryhmän kanssa Pärnuun, jossa oli koulutanssikilpailu. Olimme apuna laittamassa tyttöjen esitysmeikkejä sekä kampauksia. Omassa sarjassaan huvikoolin hiphop tytöt voittivat ykköspalkinnon. Tapahtuma oli kooltaan melko suuri ja suosittu. Siellä oli n. 800 tanssijaa joista 600 oli tyttöjä ja 200 poikia. Torstaina vierailimme Viljandin nuorisotalolla, jossa nuorisotyöntekijä esitteli paikkoja ja kertoi meille heidän toiminnastaan. Tänään kävimme toisen paikkakunnan koululla katsomassa pienimuotoista konserttia, jossa huvikoolista olevat pojat soittivat kitaraa ja tytöt sekä yksi pieni poika lauloivat.
Säät ovat suosineet meitä, sillä melkein jokapäivä on paistanut aurinko ja tänään oli jopa 20 astetta lämmintä ja nämä kulkee täällä takki päällä! Ainoastaan yhtenä päivänä satoi vielä viimeiset lumet, jotka sulivat heti pois.
Kun lähdimme Viroon niin meille oli sanottu, että Virossa pärjää suomenkielellä koska ne ovat niin samanlaisia. Olemme huomanneet kumminkin sen, että kummatkaan osapuolet eivät ymmärrä toisiaan omalla äidinkielellään. Kielimuuri on tullut vastaan monessa paikassa. Olemme silti hyvin tyytyväisiä matkaan ja kohdemaahan, sillä täällä on kaikki puolet halvempaa kuin Suomessa. Olemme juoneet paljon erikoiskahveja koska ne maksavat vain euron tai kaksi. Ainoat huonot puolet ovat ne, ettemme ole tutustuneet paikallisiin nuoriin koska majoituspaikassamme ei ole muita vieraita tällähetkellä kuin me.
Kaikesta huolimatta, Junasta myöhästelystä, lompakon varastamisesta, kielimuurista, ilman saunaa elämisestä ja virolaisten työmotivaation puuttumisesta, olemme tyytyväisiä, että haimme ja pääsimme ulkomaanvaihtoon :)
Hyvää kevättä sinne toivottaa Niko Isokoski ja Sannakaisa Koskela
Matkapäiväkirja Liettua, Vilna 6-9.4.2009
Labas (Hei) täältä keväisest ä (=Suomen kesä)Vilnasta! Täällä alkaa elämä tuntumaan rattoisalta, kun on tutustunut muihin opiskelijoihin ja ihmisiin sekä kulkuyhteyksiin. Myös asuminen opiskelija -hostellissa vaati totuttelemista (tämä todistaa sen että Opistoa voi todella olla ikävä). Olot ovat aivan erilaiset mitä Suomessa; taso on aivan jotain omaa luokkaansa, mutta maassa maan tavalla.
Harjoittelupaikkamme on Rafaelis -childrens day center, joka toimii paikallisen kirkon tiloissa. Lapsia siellä on rapiat 10. Heidän kanssaan me pelailemme, askartelemme ja osallistumme mm. taideterapiaan, käymme ulkona ja katsomme filmejä. Toteutamme lasten kanssa varjoteatterin, joka on samalla näyttömme. Teemme myös filmiä, jossa vertailemme suomalaisten ja liettualaisten lasten vapaa- ajanviettotapoja. Näiden teemojen parissa päivät menevät sutjakkaasti.
Muuten, ilmat täällä ovat aivan uskomattomat! Vettä on satanut vain meidän ensimmäisenä päivänä täällä. Lämmintä on varmaankin noin 20 astetta. Tätä myöten voimme onnistua vieroittautumaan villasukista, eli emme tule takaisin Suomeen, ennen kuin lämpöasteet rikkoo 20 asteen. Meillä on mukava tutori, joka on näyttänyt meille nähtävyyksiä Vilnasta ja opastanut meitä kaikenlaisissa asioissa, tutustuttanut paikalliseen ruokaan, olueen, sekä ohjannut aivan uskomattoman suureen ostoskeskukseen, jossa saimmekin hyvästellä rahamme suhteellisen nopeasti. Tutustumme asumisen myötä moniin opiskelijoihin, joista monetkaan eivät ole liettualaisia. Heidän kanssa voi iltaisin ja viikonloppuisin touhuilla, viime viikonloppuna olimme hohtokeilaamassa sekä hillumassa ympäri Vilnan huudeja.
Paljon nähtävää vielä! Katsellaan toukokuussa taas!
Terveisin Eeva-Maria ja Kati
ps. Elkää paleltuko siellä kaukana pohjoisessa Suomessa!
Marika Noponen & Jesse Törmikoski, Fränsta, Sverige, 27.4.2009
Från Sverige med Kärlek!
Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla 18.4 lauantaina. Oulussa odottelimme bussia haaparantaan. Odotellessa käytiin vaihtaan rahaa ja Jesse ehti ostaa jo uudet kengät. Kävimme myös syömässä.
Haaparantaan päästiin siinä kolmen neljän aikaan, paikallista aikaa. Vietiin kamat, jotka paino tosi paljon, Haparanda vandrarhemiin. Sitten lähdettiin Ikeaan, josta ei ostettukkaan mitään. Seuraavana aamuna lähtö Sundsvalliin oli puoli kuudelta, joten menimme aikaisin nukkumaan.
Aamulla heräsimme sitten siinä puoli viiden maissa ja lähdimme raahaamaan painavia matkatavaroitamme kohti linja-autoasemaa.
Ja mikä meitä siellä odotti! Kaksikerroksinen bussi! Matka oli yllättävän halpa, 230kruunua, eli noin 23euroa, ja matkaa kerty se noin 700km, ja aika tuskaahan tuo 10,5h oli.. Kahdesti pääsimme ulos jaloittelemaan, ja suurimman osan alkumatkasta nukuimme, tai katsoimme elokuvia joita bussissa näky, loppumatka oli tuskallisin vaihe, kun lämpötila alkoi nousemaan ja bussi täyttymään. Ei ollut itku kaukana kun takamuksesta häviää tunto.
Lopulta pääsimme perille lämpimän tuuliseen Sundsvalliin. Seikkailimme kaupungissa tunnin ja kävimme syömässä. Junalla mentiin sitte Fränstaan ja siellä meitä oli vastassa koulun rehtori, Stig.
Stig kuskas meidät koululle, josta saimme heti huoneet. Huoneet ovat tosi mukavat, erityisesti sänky tuntui pitkän matkustuksen jälkeen todella mahtavalle. Tähän väliin täytyy mainita, että Jessen huone on kaksi kertaa isompi kuin huone Haapavedellä, jossa Jesse asuu Petterin kanssa, nice.
Maanantai aamuna menimme aamupalalle, joka oli tosi monipuolinen ja herkullinen, kuten kaikki muutkin ruuat täällä koululla. Päivä alkoi lehden palaverilla, joka oli kokonaan ruotsiksi, totta kai. Nyt viikon jälkeen alkaa jo hieman ymmärtämäänki sitä ruotsia, mut aluks se oli ihan hirveetä yrittää saada selvää siitä mitä täällä puhuttiin.
Porukka on tosi ystävällistä ja kaikki moikkailee vaikka ei edes tunneta. Oppilaat ovat iältään 18-30 vuotta. Jotkut tulee myös juttelemaan niitä näitä ja esittäytymään, oikein mukavia kaikki. Lämmintäkin on, ensimmäiset rusketukset on saatu viikonlopun jälkeen. Keskimäärin täällä on noin +20 astetta. Edes aikaiset aamuherätykset eivät tunnu niin pahoilta enää.
Fränsta on paikkana todella rauhallinen, täynnä kaksi-kolmi kerroksisia todella vanhoja taloja. Kaikki koulurakennuksetkin ovat todella vanhoja, ihan kuin Haapavedelläkin. Täältä löytyy kaksi ruokakauppaa, ja sitten jotain pieniä putiikkeja joissa ei olla vielä vierailtu, koska ne ovat niin hulluihin aikoihin auki. Kävimme Eriks Hjälpenissä katselemassa tilpehöörejä, paikan myyjä katsoi meitä hassusti. Ruokakaupan myyjät ovat tulleet myös jo tutuiksi. Todella hyvää ja ystävällistä palvelua täällä. Ja kaikki ovat niin iloisiakin.. Ja ruskeita! Ja ne Volvot..
Tähän mennessä olemme käyneet parikertaa kuvailemassa Fränstaa, pitsalla, Sundsvallissa sytyttämässä rauhan puolesta kynttilöitä, tehty tortilloja ja hedelmäsalaattia ruotsalaisten oppilaiden kanssa, saunottu ja tutustuttu lehden taittamiseen. Tutustuimme myös yhden opiskelijan lopputyötaidenäyttelyyn Ruotsin keskipisteellä.
Kokonaisuudessaan täällä on ollut todella hauskaa, kaikki on yllättänyt oikeen positiivisesti, Onneks on vielä kaks viikkoa jäljellä.
Hej då, vi ses!
-Marika ja Jesse
 |
 |
 |
MATKAPÄIVÄKIRJA kevät 2008
Raisa Partala,Ålsta Folkhögskola, Fränsta, Sverige 15.4.
Terve sinne Suomeen!
Oon suunnilleen nyt puolesa välisä tätä työssäoppimista täällä jossakin päin Keski-Ruotsia kaiketi, paikassa nimeltä Fränsta. Tunteita on vähän laidasta laitaan. Jos kuitenkin alotan ihan alusta, elikkä tänne tulemisesta, se kun sattui olemaan vähän katastrofaalista välillä. Lähdin rakkaasta kotimaastamme keskiviikkona 2. huhtikuuta ja hiippailin kahella junalla ja taksilla sitten Vaasan hostelliin. Se oli ihan siisti paikka sinänsä, pääasia oli kuitenki, että sielä oli digipoksi niin ei tarttenu ihan tylsyyteen kuolla sielläkään. Seuraavana aamuna heräsin sitte tosi aikaisin ja olinkin silmät ristissä koko päivän. Joskus ennen kaheksaa menin taksilla Vaasan satamaan jossa sai vähän aikaa oottaa, että pääsi laivaan. Se ei mikään huviristeily ollu ollenkaan, vaan sielä jumitettiin istumasalongeissa ja sen sellaista. Elikkä täysin oivallinen paikka nukkumiselle. Mutta eipä se nukkuminenkaan mitenkään helppoa ollu. Koko ajan puhelimeen pukkasi synttärionnitteluja ja siellä istumasalongissa muutama, oikeastaan ainaki kuusi mannea, puhuivat puhelimeen koko ajan ja halusivat joiltakin hemmoilta velkansa takaisin. Sitten ne puhui jostakin hevoskisoista ja lipuista ja se koko niitten touhu kuulosti jotenkin pimmeehommilta. Kuitenkin, laivassa vierähti ehkä joku viisi tuntia, sitten hurruuteltiin taksilla Uumajan linja-autoasemalle. Kuski oli ihan selvä ruottalainen, olin siis oikeassa: vaaleat hiukset ja siniset silmät. Tässä vaiheessa SE alkoi. Joka paikassa oli Volvoja, Volvoja ja Volvoja. Oltiin liikennevaloissa jossaki päin Uumajaa, ja satuinpa vain vilkaisemaan ympärilleni, vieressämme oli seitsemän autoa, ja kappas, kaikki olivat Volvoja. Ajattelin vain nälissäni siinä, että jaaha, onpa itserakasta. Kuitenkin, selvisin linja-autoasemalle ehjin nahoin, ja sai istahtaa tunniksi oottelemaan. Mutta. Siinä rauhassa istuessani sellainen keski-ikäinen mies jäi tuijottamaan minua ja olin että mitäs pirua. Sitten se alko puhumaan minulle ja istahti viereen ja olin edelleen että mitäs pirua. Selitti jostain valokuvauskurssista ja että haluaisi ottaa minusta nyt kuvan. Olin että ei apua, onko tämä jotain henkistä pedofiliaa tai jotain. Mutta loppujen lopuksi ihan mukavaa juttuseuraa se äijä oli (se vaan räpätti ja mää vastasin tyyliin juu juu juu), mutta olin kyllä helpottunu, että se lähti aikaisemmalla linja-autolla jonnekin. Kun loppujen lopulta minun linja-autoni tupsahti ykköslaiturille, olin aika innoissani. Olen aina halunnut matkustaa kaksikerroksisessa linja-autossa ja nyt sain tehdä sen. Mutta eipä tuo nyt niin hieno kokemus ollut, ei sitä toisessa kerroksessa istumista muuten tajunnut kuin silloin, kun menimme tukkirekan ohi. Muutenkin tuo linja-autokulttuuri vaikutti vähän eriltä, oli kuski ja joku toinen "jäsen". Tämä "jäsen" henkilö kävi kiertelemässä ja myymässä muun muassa kahvia ja makeisia. Jopa linja-auton vessa oli iso ja autossa oli myös oma osa allergisille. Elikkä kaikin puolin oikein mukavaa. Tämäkin reissu meni aikalailla nukkuessa. Sundsvalliin päästyämme vaihdoin toiseen linja-autoon. Se oli pienen etsimisen takana, mutta löytyipä ajoissa kuitenkin. Sanoin kuskille, että jättää minut Ålsta Folkhögskolan kohdalla pois, koska en tiedä missä se ensinnäkään on ja toiseksi, jonkun pittäis odottaa minua siinä. Katselin siinä sitten kelloa, koska tiesin milloin minun suunnilleen pittäis olla perillä. Kun kello vain tikitti ja tikitti ja kuski ei ollut vieläkään pysäyttänyt minua, menin kuskin luo ja kyssyin, että josko se koulu olis tässä kohta. Ja sen naisen ilmeen olisin kyllä halunnut kuvata tai jotain, se oli jotain niin järkyttynyttä. No siinähän oli käynyt niin, että tämä oli ajanut jo ohi ja unohtanut minut kokonaan, olin että kiva kiva. Mitäs nyt teen? Hän sanoi ettei voi kääntyä takaisin ja sanoin että asia selvä jään tähän ja kävelen takaisin päin. Koitin soittaa koulumme rehtorille, koska se oli ainoa numero, joka minulla oli ruottin suunnilla. Mutta ei, hän ei vastannut (sain perjantaina tietää että se oli ollu jääkiekkopelissä). Olin että asia selvä, ei tästä pitkä matka voi olla. Kävelin siinä aikani ja olin suorastaan vihoissani. Kirosin siinä kävellessä ja matkalaukkua vejellessä. Vielä kun tämä Fränstan maisema on tällaista ylä- ja alamäkeä koko ajan. Joka paikassa pikkukiviäkin, niin kiva vetää laukkuakin. Kun olin kävellyt jo 45 minuuttia äitini soitti ja kysyi, että joko oon perillä. Olin totaalisen v*ttuuntunut. En ollut saanut lämmintä ruokaa koko päivänä, olin väsynyt matkustamisesta (melkein 16 tuntia päivässä) ja piti rehkiä kaikkien laukkujen kanssa. Lopulta äitini etsi netistä Fränstan taksin numeron ja hän soitti minulle taksin Suomesta käsin. Kun taksi vihdoin tuli olin helpottunut. Hyppäsin kyytiin ja kaikesta huvittavinta tässä on se, että jos olisin jatkanut kävelemistä, olisin ollut noin 10 minuutin päässä koulusta ja taksi maksoi kivat 200 kruunua (noin 20 euroa) siitä pienestä matkasta. Onneksi joku poika oli ulkona tupakalla ja minä sitten siinä selitin, että oon se ja se ja tuun sieltä ja jne. Sitten hän soitti muutaman puhelun ja sai kiinni jonkun koulun henkilökunnasta. Sainpa siinä sitten oman huoneenkin sille iltaa. Kävi myös ilmi, että kun jonku piti muka oottaa mua koulun lähellä olevalla pysäkillä niin ei siellä kuulemma kukkaan mua ees oottanu. Onneksi taksit on keksitty ja sellasta. Kuitenkin kaksi metriä ennen talolle pääsyä, onnistuin hajottamaan matkalaukkuni. Olin että ei voi olla totta. Inhoan koko paikkaa. Olin loppujen lopuksi helpottunut, että pääsisin nukkumaan. Ruokaa vain minulla ei ollut, joten sain mennä nukkumaan tyhjän vatsan kanssa.
Koulu. Hmm. Koulu on ihan jees, eipä me vain tunneilla paljon mitään tehdä, siis opiskella. Kaikki nimittäin luokassa tietää, mitä heijän pittää tehä. Kyllä opettajat minulle tullee ja selittävät, että mitä olis tarkoitus tehä ja sen sellaista. Tässä olen kirjoittanut juttuja koulun omaan lehteen ja nyt tällä viikolla pittäis kirjoittaa artikkeli tämän alueen Ruotsin johonkin paikallislehteen (vissiin ku joku Kaleva siellä pohojosessa). Artikkelin pittäis käsitellä Suomalaista koulujärjestelmää, koska Ruotsissa koulujärjestelmä on kuulemma ihan huono ja he haluaisivat ottaa jottain juttuja Suomalaisesta koulujärjestelmästä. Mutta saapa nähä, mitä saan sen artikkelin kanssa aikaseksi. Viime viikon Mothbokeniin (koulun oma lehti) kirjoitin jonkin näköistä sanakirjaa ja tämän viikon Mothbokeniin olen kirjoittamassa kolumnia Suomesta. Hieman työläämpää tämä kirjoittaminen minulle, koska en oo mikkään journalisti ja toiseksi, muut kirjoittavat ruottiksi. Minä kirjotan ensin suomeksi, käännän englanniksi, jonka jäläkeen joku kääntää sen vielä ruottiksi. Monimutkaista eikö? Valokuvia täällä otellaan kanssa. Tässä pittäis lähteä ottamaan jotain potrettikuvia ja sen sellaista. Omaa projektia olen pistänyt jo vähän alulle, mutta tuntuu, että ei minulla riitä aika kaikkien nuiden artikkeleiden lomassa. Kirjoittaminen on yhtä tuskaa. Ottaisin paljon mielelläni pelkkiä valokuvia, mutta teen mitä käsketään. Tällä viikolla menemme Sundsvalliin valokuvanäyttelyyn ja myös valokuvaamaan jotain jalkapallopeliä sinne. Sitten pittäis mennä jonnekin kaivoksille, jossa muka pittäis olla kultaa tai jottain arvokasta ainakin. Perjantaina jotku pittää jottain kirpparintyylistä jossakin ja saapa nähä että myynkö ommaisuuteni, mutta eppäilenpa kuitenni. Perjantaina on myös luokkakaverin synttärit ja niitä pittäis juhulistaa yhteistuumin. Ajateltiin mennä tonne Eeriks Hjälpeniin ja ostaa jottain kolttuja ja tehä sille joku Supernaisasu pienillä langanharsomisilla.
Paikkana tämä on täysi tuppula, olemme keskellä ei mitään, jos sanon ihan rehellisen mielipiteen. Inhoan liian pieniä paikkoja. On täällä sentään kaksi lähikauppaa, jotka kylläkin menevät jo kahdeksalta kiinni arkisin. Joku lelukauppa ja sitten joku ihime kauppa on kanssa misä myyään astioita, sisustusjuttuja, kodinkoneita ja ruohonleikkureita ja moottorisahoja. Ruotsissa on aika paljon tiivistemehuja, kummallista, vaikea löytää normaalia mehutölkkiä. (Mitenköhän tuo liittyi mihinkään?) Ja toisekseen, täällä ei oo missään pakastealtaassa ees pinaattikeittoa, sitä mää kaipaisin tänne palijon. Viime viikonloppuna metästin pizzeriaa ja jopa löysin sellaisen, wuhuu! Kuulin lopulta että oon täällä toinenkin, joten ei ne asiat ny niin huonosti oo, hehe. On täällä yksi paikallisbaarikin. Se on aika mielenkiintoinen tappaus, tämä Fräsnta ku on joku tämmönen kyläyhtymä juttu, niin se paikallinen on niinku vissiin viittä tällasta pikkukuntaa kohden. Elikkä kuulemma jokku tullee jopa pitkän ajomatkan päästä päästäkseen tuhulaamaan rahansa viinaan. Onneksi meillä se on 10 minsan kävelymatkan pääsä. Ensimmäisenä viikonloppuna menimme sinne ja siellä tutustuin moniin Ålstan opiskelijoihin, joihin en ollu vielä kerenny tutustua. Oli vain aika tyyristä sisälle, 100 kruunua. Taisi kyllä johtua baarissa soittaneesta rockabilly bändistä. Siellä sitten twistailimme illan ja lähdimme nukkumaan baarin mentyä kiinni. Oli erittäin hauskaa, ku näillä meijän koulun oppilailla oli vielä joku teema ilta, oli kaiken maailman blues brotherseja ja geishoja. Täälä ihimiset on mahtavia. Ei olla kuten Suomessa, jossa ensin katotaan, että jaahas kuka tuo on ja mitä se täällä tekkee, kahen vuojen päästä moikataan ja nelijän vuojen päästä voijaan jo jutellakin: jos oikein kärjistetään. Täällä ku olin ensimmäistä päivää, joka puolelta tuli ihmisiä ja jokainen kyseli että hei kuka oot ja mitä tykkäät Ruottista ja mää oon se ja se ja lähekkö meijän kanssa sinne ja sinne. Sosiaalista porukkaa, onneksi. Ihmisten kanssa on helppo tulla toimeen ja porukka puhhuu enkkua mulle, ja oon tyytyväinen. Jokkaisiin pilleisiin pyyjetään mukkaan ja jokkaisissa pilleissä on mukavaa. Viime viikonloppunaki katottii jottain vanahaa leffaa jostaki kasikyt luvun brittien jalitsukulttuurista, elikkä hakkasivat vaan toisiaan ja menivät akan ovelle ja sannoivat että "Linda, oon yksinäinen", ja heti heru ukolle. Täällä paikassa ei ole mitään tekemistä vapaa-ajalla, mutta onneksi ihmiset ovat hienoa porukkaa. Monesti istumme iltaa luokassa ja teemme vaikka koulun lehteä, välilä porukka menee ihan sekopäiseksi ja sitten ne tekkee kaikkea päätöntä; juuri hienoa. Viime viikola nämä köytti kasseja katossa olevaan tuulettimmeen. Niin hieman epäilystävä herättävä lause, kassit, mutta jääköön se teijän mietittäväksi. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus käydä Sundsvallissa vähän ostoksillaki, mikä toisi vähän piristystä tähän peräkyllään, missä ei ole mitään mitä ostaa, paitsi ruokaa. Jos alokoholia haluaa pittää mennä kauas, joku lähin alakon tapanen kauppaki on vissiin Sundsvallissa, ehkä jopa Ångessa. Mutta hätä ei oo koskaan ollu tän näkönen, sanoo Raisa. Ensi viikonloppu sattuu kanssa olemaan mun viimenen viikonloppu täällä. Harmittaa sinänsä vähän. Sanotaanko näin, että Helena oli ehkä vähän oikiassa, onneksi vaan ihan vähän. En mää tänne silti muuttais, ei paikkana tuu ikävä. Mielummin mää veisin luokkakaverit ja pari muutaki mukanani Suomeen. Ja jos huhut pittää paikkasa, niillä on reissu Suomeen toukokuussa. Ehkä mää sitten kidnappaan nuo ja vien ne mukanani.
Vihdoin kun tästä takatalvesta päästiin, toisin kuin siellä Suomesa. Hähä! On ihan hyvä lopettaa tähän, ettei koulun sivut ihan pukkiinnu ja kaaju koko netti. Terkkuja!
~RAISA~
Zschopau Youth Centre, Germany, Lamin Virnes 11.4.2008
Moikka täältä Saksasta! Täällä on tapahtunu vaikka mitä. Ollaan tutustuttu huumeitten vierotuskeskukseen, kouluihin, nuorisotiloihin ja muuhun sellasee. Ollaan me kuitenki saatu pitää hauskaakin discossa, shoppailemassa ja syömässä ravintoloissa (käytiin tiistaina sushi- ravintolassa, eikä ollu mitään hyvää). Sitte ollaan tutustuttu moniin uusiin ihmisiin. Eilen hostellilla kävi yks poika joka oli ollu Suomessa vuoden opiskelemassa ja töistä on yks Rico jonka kanssa ollaan täällä liikuttu. Ihmiset Suomessa saa olla ilosia, että asuvat sielä ja pääsevät opiskelemaan. Täällä kaikki ei pääse opiskelemaan, kouluruoasta pitää maksaa ja täällä opetussuunnitelma ei taida olla niin hyvä ku Suomessa. Tällä viikolla ollaan oltu High Pointissa töissä. Siellä on 4-13 vuotiaita lapsia joitten kanssa me siellä pelataan pelejä, jutellaan ja oleskellaan. Vaikka tuo kuulostaaki aika helepolta työltä niin se on väsyttävintä työtä mitä me ollaan täällä tehty. Lapset on täällä ilosia, mukaansa tempaavia, kivoja ja kaikkee sellasta. Tänäänki yks uus 9v tyttö koitti koko ajan kaikissa peleissä antaa mun voittaa... en minä kuitenkaan niin huono ollu niissä :) Sää täällä on ollu sellasta 15 asteen luokkaa. Tänään päivällä kuitenki paisto ihanasti aurinko ja aateltiin jo että nyt ne lämpimät ilmat tuli... no sitten päästiin kuudenaikaan töistä niin vettä sato kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Hostellille päästyä olinki sitte litimärkänä. Täällä on jotaki kulttuurillisia juttuja joita oon huomannu. Lihaa syödään aika paljo, hostellillaki on vaikka mitä meetvusteja ja lihalevitteitä ettei niitä pahimman näkösiä aina uskalla maistaa. Sitte täällä myydään melkeen joka paikassa jägermeisteriä ja coctaileja. Meidän työssäoppimisohjaajan mukaan täällä on kahvi kulttuuri (eräässäki paikassa jossa käytiin niin oli hommattu 8 tonnin kahvikone). Ihmiset täällä on sosiaalisempia ku Suomessa vaikka täällä olevat ajattelee, ettei he ole sosiaalisia. Suomeen ois ihan kiva tulla, ku täällä kaikki on niin väsyttävää ja muuta. Kuitenki kuhan pysytää positiivisellä mielellä ja ollaa ilosia nii eiköhä se siitä. Joo mutta tässä kaikki tällä erää. Terveiset Suomee!
Moray Council, Elgin Scotland, Sonja Pelkonen 9.4.2008
Terveisiä täältä Skotlannista!
Lauantaina 29.3 klo 22.30 lähdin matkaan Vihannista junalla kohti Helsinkiä, matka meni nukkuessa. Rautatieasemalta matka taittui linja-autolla lentokentälle noin 30 minuutissa. Saavuin klo 11.00 Helsinki-Vantaan lentokentälle ja odottelua oli noin kolme tuntia. Ensimmäinen lento oli Amsterdamiin, jatkolento pelotti aluksi sillä en ole ikinä vaihtanut konetta, mutta jatkolentoportti löytyi ilman odotettuja hankaluuksia! Odotin Amsterdamissa noin viisi tuntia ja lento Aberdeeniin lähti klo 21.00, lento meni nopeasti ja aikaerosta johtuen se kesti 20 minuuttia. Aberdeenin lentokentällä olin klo 21.30 jossa Gordon jo odotteli minua. Matkasimme autolla Aberdeenista Elginiin noin 120 kilometriä. Olin erittäin väsynyt ja ensimmäistä kertaa Skotlannissa, enkä ollut tottunut tähän päinvastaiseen liikenteeseen joten aina kun näin vastaantulevan auton nostin jalat penkille ja kiljuin, sillä vaikutti kuin törmaisemme. Onneksi liikennettä ei ollut paljon
Elgin on vanha ja erittäin kaunis kaupunki laaksojen keskellä, täällä asuu noin 30000 ihmistä joten tämä on aika suuri kaupunki. Täällä on paljon kauniita rakennuksia jotka on rakennettu keskiajalla, osa taloista on kuin pieniä linnoja ja normaalit perheet asuvat niissä taloissa. Täällä on paljon pieniä kauppoja, ostoskeskuksia ja pubeja. Pienet kaupat ovat auki yleensä noin klo 16.00, ostoskeskukset ovat auki 24h. Ruoka on saman hintaista kuin Suomessa mutta vaatteita ja koruja saattaa löytää erittäin edullisesti.
Ensimmäinen viikko meni aamuisin tenniskerhossa ja iltapäivä "mixed sports" -kerhossa. Tällä viikolla olen ollut sulkapallokerhossa ja yleisurheilukerhossa. Päivät ovat aika pitkiä ja erilaisia, sillä kerhojen valmentajat vaihtuvat usein ja tämä on tuottanut hankaluuksia kun mulla on niin huono muisti.. Onneksi kukaan ei oo pahastunu ja kaikki ihmiset on muutenkin hirviän mukavia ja ystävällisiä.
Sää on ollut erittäin vaihteleva, ensimmäisellä viikolla aurinko paistoi lähes jokaisena päivänä mutta tällä hetkellä saa on kylmä, tuulinen ja märkä. Viikonloppuna satoi rakeita ja lunta, vaikka eivät ne onneksi maassa kauaa pysyneet
Terveisin Sonja
Niko Mannonen, Media gmbh Stuttgart 7.4.2008
Terveiset Stuttgartista!
30.3 Sunnuntaina lähin matkaan. Ensin matkasin Tynrävältä (<-en edes aio korjata tuota kirjoitusvirhettä :D) Ouluun juna-asemalle mistä tuli noin 7 tunnin junamatka Helsinkiin. Helsingissä suunta kohti lentokenttää ja niin oli suomipoika ilmassa. Ensimmäinen lento (Helsinki-Frankfurt) meni hyvin ja löysin kentältä seuraavan koneen lähtöpaikan melkein heti. No se koneppa ei ollut itseään säästellyt vaan oli mennyt hieman rikki. Jouduimme odottamaan mekaanikkoa ja lento viivästyi reilun tunnin (matkan piti kestää 40 minsaa mutta lopulta kesti 20, vissiin siihen korjauksen yhteydessä turboahdin asennettiin). Jostain syystä en saanut yhteyttä vastaanottamassa olleeseen henkilöön, ja ilmoittamaan koneen myöhastymisestä, vaikka numero oli oikea. Olikin onni, että hän jaksoi odotella minua Stuttgartin kentällä.
Täällä kaikki ovat todella ystävällisia ja puheliaita. Töissä porukka on todella mukavaa ja kaikkien kanssa tulee toimeen. Ensimmäinen viikko on ollut töissä vielä hieman hakemista mutta touhua on riittänyt. Kuvaamme täällä elokuvaa Wackenküs in Stuttgart (tuo on todennäköisesti kirjoitettu väärin :D) joka on romanttinen komedia. Viime perjantai oli ensimmäinen kuvauspäivä ja me kuvasimme kirjastolla ja studiolla. Ensiviikolla tulee kuvauksiin suurempia nimiää. Saksassa suositussa vakilasarjassa näyttelevä nainen tulee paikalle sekä muunmuassa elokuvassa Das Boot näytellyt mies.
Yllättävää täällä on se, että loppupeleissä kovin suuri osa ei puhu englantia. Nuoret toki puhuvat ja vieläpä erittäin hyvin noin pääpiirteissään. Täällä myös alkaa pian saksalaiset kuulumaan vähemmistöön sillä miltei jokainen kadulla vastaantuleva ihminen on joko turkkilainen tai sitten intialainen. Kaupungin keskustassa onkin harvinaista jos kuulee saksaa puhuttavan.
Ja tämä kaupunki, tämä on ihan mahtava. Täällä paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Stuttgart on ikäänkuin pienessä laaksossa oleva kaupunki, ydin keskusta on kuopan pohjalla, ja joka puolella horisontissa näkyy rakennuksia rinteiden seinämillä. Ja keskustasta pois päin lähtiessä on aina ylämäki. Asun opiskelijahotellissa ja tästä on noin 7 minuutin ratikkamatka keskustaan. Olenkin ensimmäisen viikon aikana opetellut käyttämään paikallista ratikkaa ja nyt minun ei tarvitse enää joka kerta miettiä, että mihinköhän vaunuun pitäisi nousta. Tämänkin opin erheen kautta :D pari kertaa olen löytänyt itseni todella kaukaa väärästä suunnasta.
Kelit oli aluksi tosi hyvät mutta sitten onni muuttui karmeaksi pettymykseksi ja täällä on sadellut aika paljon. Eilen tuli muunmuassa rakeita. Meinasin eilen lähteä stadionille katsomaan jalkapallo-ottelua mutta sää oli niin huono, etten tohtinut. Pitää nyt katsoa, että milloin olisi seuraava kotipeli.
Olen myös huomannut, että puhun saksaa jopa miltei uskottavasti. No jospa ei liioitella. Pystyn kuitenkin asioimaan kaupoissa ja ruokapaikoissa saksaksi mutta mihinkään suuriin keskusteluihin en voi ottaa osaa.
Tänne on helppo sopeutua koska ihmiset ovat ystävällisiä ja täällä tuntee itsensä kotoisaksi ja viihtyisäksi. Töihin tullessa porukka kättelee toisiaan ja kyselee vointia ja muutenkin koko ajan ollaan todella huomaavaisia. Olenkin Saksassa jo kuin kala vedessä (toim huom: Makeanveden kala merivedessä. Mutta uidaan nyt kun on uimavuoro otettu).
Täälä muute valokatkasijat toimii toiste päi ku Suomessa :D
Niin muuten. Meikähä näytteli perjantaina yhdessä kohtauksessa! Rooli ei ollu suuri mutta kuhan leffaa täälä Saksanmaalla näytellään niin voi ura aueta.. Mitähän se Tarantino seuraavaksi puuhailee..
Eipä täsä muuta. Nähellää.
Sanna Suihkonen, Zschopau Youth Centre 4.4.2008
Guten Tag!
Terveisiä Zschopausta! Matkaan lähettiin lauantaina 29.3 Oulaisista junalla Helsinkiin, ja Helsingissä pyörittiin vähän aikaa ja sitten lähdettiin lentokentälle. Ensin oli lento Frankfurttiin ja sieltä lähti lento Dresdeniin. Lennot meni hyvin, eikä ollu mitään ongelmia, vähä aikaa pyörittiin ja etittiin oikeeta paikkaa Frankfurtissa, mutta muuten ok! Kun tultiin koneesta ulos Frankfurtissa, oli tosi lämmintä, ihan kuin kesällä Suomessa, ei kyllä tullu yhtään ikävä lunta ja kylymää ilmaa! Dresdenissä meitä oli vastassa Grit ja Marcel, meidän työnantajat, heidän kyydillään pääsimme sitten tänne Zschopauhun, matkalla oli 130km/h rajoitukset, joten matka Dresdenistä Zschopauhun meni aika nopeasti ;) Matkustaessa meni semmoset 25h, joten aika väsynyt olo oli kun päästiin perille hostellille missä me asutaan täällä.
Hostellissa asuu 5 saksalaista opiskelijaa meidän lisäksi, joista kukaan ei puhu juuri yhtään englantia! Se oli aika vaikeeta aluksi, kun edes hostellin pitäjä ei puhu englantia, mutta suomi-saksa-suomi sanakirja ollu ahkerassa käytössä ja sen avulla sitä on sitte pystyny puhumaan niitten kanssa. Saksalaiset on halunneet opetella suomenkieltä sanakirjasta, ja me on opetettu niille jotain sanoja, aika makiat naurut siitä saa kun ne yrittää puhua suomea! Kaikki aina hiljenevät ja rupeavat nauramaan kun me puhutaan Laminin kanssa suomea, se on vissiin ihan hauskan kuulosta :)
Lämmintä täällä on ollut vain sunnuntaina ja maanantaina, muina päivinä on satanu vettä ja....LUNTA satoi tuossa naapurikaupungissa niin paljon, ettei meinannut eteensä nähä! Täällä on kuulemma tullut viime viikollakin lunta, koska joissain paikoissa oli lunta silloin kun ajettiin Dresdenistä tänne Zschopauhun.
Rakennukset täällä on tosi hienoja ja vanhoja, tää meidän toimisto on ehkä ainut ruma rakennus koko Zschopaussa niinkuin Gritkin sanoi meille heti kun pääsimme perille! "Only ugly building in Zschopau is our youth office..."
Kuvissa on tyypillisiä taloja ja rakennuksia ja maisemaa täältä. Ja kuvassa on myös meidän ruma toimisto, varmaan huomaattekin sen sitten kuvista. :) Ehkä Laminilla on parempia kuvia, niin näätte ne sitte sen päiväkirjasta.
Töissä ollaan oltu tämä viikko täällä toimistolla ja käyty ostoksilla ja visiiteillä naapurikaupungeissa, esim. tänään käytiin tutustumassa paikassa jossa oli alkoholisteja ja narkkareita pääsemässä kuiville. Se oli kyllä mielenkiintoinen paikka, ja ihmiset siellä oli tosi mukavia ja iloisia! Niinkuin saksalaiset muutenkin, jos ne rupeaa porisemaan toisilleen, et kyllä tuu saamaan suunvuoroa vähään aikaan...
Täällä on paljon halvempaa kuin Suomessa, me käydään joka päivä töissä lounaalla ravintolassa, jossa ruoka maksaa n.3€!!! Jos Suomessa menis ravintolaan, samasta ruuasta sais pulittaa 10€.
Vielä ei oo kyllä yhtään ikävä Suomea, mutta kavereita ehkä vähän kylläkin. Mutta vois kait täällä olla ehkä pitempäänkin kun kolme viikkoa! Niin paljon on ollut tekemistä ja mukavia ihmisiä, ettei ole paljon ehtinyt ikävöidä! Ei kai tässä sen ihimeempiä ennää, terveisiä kaikille... :)
Katariina Alanen, Noorte Huvikeskus, Viljandi, Estonia 25.3.2008
Tervehdys Viljandista!
Kolmesta viikosta jäljellä on enää 4 päivää. Viikot ovat kuluneet vauhdilla töitä tehdessä.
Viljandi on juuri sopivan kokoinen kaupunki harjoittelulle. Ei ole niin iso, että voisi eksyä, mutta ei myöskään niin pieni, että kaiken ehtisi kiertää päivässä.
Nuorten huvikeskus on ollut ihan mukava harjoittelupaikaksi, ja ihmiset siellä ovat olleet meille ystävällisiä, eikä ongelmia ole tullut. Pitemmän päälle työ kävisi melko yksitoikkoiseksi, joten kolme viikkoa on se maksimi, minkä voi tehdä töitä tylsistymättä.Ammattiani ajatellen en ole oppinut mitään uutta, kun taas muita asioita olen oppinut.
Nimittäin Viljandissa asuminen näiden kolmen viikon ajan, on saanut ajattelemaan paljon. Kadut ovat synkkiä, ja ihmiset tuntuvat jotenkin kamalan masentuneilta. Kahvikin juodaan ilman suodattamista! Muutenkin kaikki on vähän kuin elettäisiin jollain menneellä aikakaudella. Jopa tv -ohjelmat. Kun Suomeen verrataan, ero on huima. Suomi tuntuu yhtäkkiä olevan hyvin kehittynyt ja hyvinvoiva maa. Vaikkei sitä niinkään ole aiemmin pitänyt mitenkään ihmeellisenä.. Odotin kyllä, ettei Viron ja Suomen välillä olisi suuria eroja, mutta taisin erehtyä. Jos lomalle aikoo, niin Viro ei ehkä ole hyvä valinta, ellei ostosreissua ajatellut.
Tämän matkan jälkeen ei aivan heti tee mieli lähteä ulkomaille, vaan nauttia Suomesta. Suomalaisesta ruuasta, ja suomalaisesta kulttuurista muutenkin.
Tony Grundström, Noorte Huvikeskus, Viljandi, Estonia 17.3.2008
Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta kylmissä merkeissä... Juna oli viisitoista minuuttia myöhässä, mutta se riitti. Varpaat oli ihan tunnottomat jo ennen, kuin oltiin päästy edes matkaan. No juna tuli sitten kuitenkin ja nostimme kaluston ja omat matkatavarat kyytiin. Huomasin, että juna ei todellakaan ole ihmismäinen kulkuneuvo, jos kuljettaa paljon tavaraa mukanaan. Ehdimme nimittäin juuri ja juuri nostaa kaikki tavarat kyytiin ja itse hypätä perässä, kun juna jo lähtikin. Matka Helsinkiin sujui rauhallisissa merkeissä, sillä yöjuna oli lähes tyhjä. Samassa vaunussa ei ollut ketään muuta.
Seitsemän aikaan aamulla olimme sitten Helsingissä, mistä otimme taksin rautatieasemalta satamaan, jossa parin tunnin laivan lähtö odotti. Suomen maaperä jäi taakse, ja puhelimestakin alkoi kentät heikkenemään. Matka ei kestänyt onneksi kauan, kun oltiin jo Tallinnan satamassa, mistä taas jatkettiin taksilla linja-autoasemalle. Luojan kiitos taksikuski puhui hieman suomea, ja sain kuin sainkin tarvitsemani kuitin kyydistä. Englantiahan ei vanhemmat ihmiset oikein Virossa ymmärrä.
Linja-autoa odotellessa tutkailin Tallinnaa linja-autoaseman ympärillä ja joku nuori mies tuli kysymään 25 EEK:ta, jotta hän pääsisi kotiin Tarttuun. Sanoin, että ei minulla ole rahaa, vaikka ei olisi paljon budjettia kaatanut, jos olisin antanut rahat. 25 Viron kruunua on euroissa vain jotain 1,60€. Linja-auto saapui ja matka kohti määränpäätä, Viljandia alkoi.
Tallinnasta linja-autolla 160 kilometriä ja olimme perillä Viljandissa. Paikan päällä oltiin sitten hieman ihmeissään, kun meitä ei ollut kukaan vastassa. No yhden puhelun jälkeen yhteyshenkilömme saapui paikalle ja näytti meille pikaisen kaupunki kierroksen, jonka jälkeen meidät vietiin majapaikkaamme levähtämään raskaan matkan jälkeen. Eihän majapaikassa malttanut olla, kuin tunti, kun oli jo pakko lähteä tutkimaan mitä kaupungista löytyy. Pimeällä Viljandi tuo mieleen filmnoir-elokuvat. Kaikkealla hämärää ja pimeiden kujien varjoissa välähtää välillä valo heijastuen likaisista ikkunoista. Viljandi on sekoitus uutta ja vanhaa. Löytyy hulpeita kivisiä taloja, ja toisaalla taas on lahoavia puuhökkeleitä, joista pitää vain ihmetellä, että miten tuollaisessa talvesta selviää.
Ensimmäinen aamu vieraassa kulttuurissa valkenee ja matkaamme kohti Viljandin Noorten huvikeskusta, jossa työskentelemme. Ensimmäisenä päivä ainoastaan tutustuimme huvikeskuksen toimintaan, mutta toisena päivänä jo kamera lauloi ja filmiä paloi. Huvikeskus tarjoaa lapsille ja nuorille ohjattua harrastustoimintaa. Tanssia, askartelua musiikkia, käsitöitä jne. Meidän tehtävänämme on taltioida jokaisen "kurssin" tapahtumia ja niistä sitten leikata kurssin vetäjän toiveiden mukaan video.
Materiaali kertyy huikeasti. Yksikin päivä pelkästään 8 tuntia materiaalia... Saa nähdä, ehtiikö kaiken tehdä tämän matkan aikana valmiiksi. Viikko mennyt, kaksi vielä edessä. Hyvin olen viihtynyt, kun pidetään niin hyvää huolta. Koko ajan kysellään, miten menee? Onko kaikki hyvin? jne. Kuitenkin haluaisin jo takaisin Suomeen. Viro on nähty, ja olisi sitten seuraavan maan vuoro. Minne setä seuraavaksi lähtisi, kun on matkustamisen makuun päässyt?
