Niko Mannonen, Media gmbh Stuttgart 25.3.2009
Hallo!
Taas on maalaispoika singottu maalta muille maille. Edellisestä reissusta poiketen lähdin matkaan liki kuukautta aiemmin eli 7.3. Tälläkertaa matkat oli järkätty siinämielessä hyvin, että perillä olin sunnuntaina päivällä enkä yöllä paria tuntia ennen töiden alkamista. Ajelin junalla ratkiriemukkaan 9 tunnin matkan Helsinkiin saamatta silmäystäkään unta eräiden äänekkäiden matkustajien takia. Helsingistä sitten lentelin yhden välilaskun kera Stuttgartiin. Matka sujuin erittäin jouhevasti eikä minkäänlaisia myöhästymisiä ollut. Stuttgartissa oli viimevuoden tapaan vastassa koulun johtoon kuuluva Jörg Schmidt joka nakkasi minut hotellilleni ja brieffasi lyhyesti tulevista tehtävistäni.
Viimekerralla jo kehuin kaupunkia ja täytyy sanoa, ettei mielikuvat ole muuttuneet tippaakaan. Tultuani tänne sunnuntaina kävin tekemässä pienen kävelyretken ja kyllä vain pisti hymyn huulille, joku tässä paikassa vain on niin mahtavaa. Kaupunki on erittäin kaunis ja kaduilla on miellyttävä kulkea. Vapaa-aikaa on ollut ihan mukavasti ja olenkin päässyt kiertelemään kaupunkia aika paljon ja osaan tieno moniin paikkoihin. Monien paikkojen nimet ovat erittäin vaikeita lausua joten suunnan kysyminen on joskus vähän vaikeaa. Kun omasta mielestään lausuu paikan nimen hienosti niin ei sitä silti välttämättä paikallinen ymmärrä :D
Edellisestä kerrasta uskallus yrittää puhua saksaa on kuitenkin noussut rutkasti. Viimeksi jokapaikassa tuli aina aloitettua puhumaan englannilla jos kävi liikkeissä jne. Nyt koetan puhua saksaa niin pitkään kun en vain tiedä miten joku asia pitäisi sanoa ja vasta sitten käytän englantia. Olen huomannut että ymmärrän saksaa aika hyvin ja voin olla esimerkiksi kokouksissa missä puhutaan pelkkää saksaa ja saan idean selville mutta sen puhuminen onkin sitten paljon vaikeampaa.
Eräänä päivänä kävimme Tübingenissä (kaupunki tässä lähellä) kuvaamassa erästä bussikuskia. Tekeillä on kielenopetus dvd ja bussikuskin pätkä on yksi osa tulevaa levyä. Minä toimin yhden Colinin kanssa äänimiehenä tällä reissulla. Molemmille oli melkein ensimmäisiä kertoja kun äänihommia tehdään "kunnolla" joten treenasimme noin tunnin verran ennen itse reissua ja kaikki menikin ihan nappiin. Tübingen on Stuttgartia paljon kauniimpi kaupunki. Keskeltä kaupunkia virtaa joki ja sen varrella on vanhoja kauniita rakennuksia vieri vieressä. Tübingen on myös opiskelijakaupunki ja sen asukkaista iso prosentti on opiskelijoita. Vietimme siellä aikaa melkein koko illan ja kerkesimme käydä myös kaupungin laitamilla sijaitsevalla maalaisalueella jossa tämä bussikuski asui (kuvasimme osan videosta hänen kotonaan).
Kelit ovat olleet todella laidasta laitaan. Täällä on paistanut aurinko todella monena päivänä ja tähän vuodenaikaan nähden on aika lämmintä ollut. Kävimme Balingenissa messutehtävissä ja sielä oli t-paita keli. Täällä on lämpimimmillään ollut noin 19 astetta kun olen täällä ollut. Toki nyt pari viimeisintä päivää on ollut aika viileitä ja toissailtana täällä oli kunnon myrsky. Hetken tuntui, että hotellikaan ei pysy paikoillaan tuulen voimakkuuden takia ja pihalla satoi räntää ja rakeita sekaisin.
Täällä ei tälläkertaa kuvailla mitään suurta projektia joten tekemistä ei ole ollut ihan samaan malliin miten viimevuonna. Lähinnä olen autellut Fritz nimistä henkilöä leikkaamaan edellisen leffan dvd:lle tulevaa making of materiaalia. Hänen kanssaan myös leikkelimme tuon Tübingenissä kuvatun materiaalin. Olen myös opettanut erästä Theodor nimisitä opiskelijaa käyttämään avidia eli leikkausohjelmaa.
En oikein tiedä mistä kertoisin kun kaikki on liki samanlaista kuin viimeksi. Valokatkaisimet ja vessojen ovet toimii edelleen väärään suuntaan ja autoissa on paljon lommoja.
Niko Mannonen
Stuttgart



tulosta


