tulosta

Ennen oli lehtimiehiä, nykyään monimediatoimittajia

Ennen toimittajat keräsivät ja levittivät tietoa, mutta nyt toimittajan tarvitsee osata muutkin toimituksen osa-alueet.

Tomi Tuovinen Posiolta päätti hakea monimediatoimittaja linjalle nähtyään ilmoituksen lehdessä. Hän oli ollut kiinnostunut aiheesta, mutta nyt opiskellessa kiinnostus on vain lisääntynyt hauskan opiskelun myötä. ”Linjalla käydään kaikki median osa-alueet läpi ja se on hienoa”, Tomi kertoo. Hän suosittelee linjaa mediasta kiinnostuneille. ”Yritän päästä jatkamaan Oulun seudun ammattikorkeakouluun, koska media kiinnostaa ja haluan kouluttautua pitemmälle”, Tomi jatkaa.

Monimediatoimittaja linja on hyvä tapa aloittaa toimittajaksi opiskelu. Linjan tavoitteena on toteuttaa sisältöä lehteen, radioon, televisioon ja verkkoviestimiin. Työskentelyssä yhdistyvät monipuolisesti sekä media-alan laitteiston tekninen hallitseminen että sisällön tuottaminen eri medioihin oikeiden kohderyhmien tavoittamiseksi. Opiskelija toteuttaa monipuolista uutisvirtaa eri uutiskanaviin ja pääsee myös tutustumaan eri aihealueiden toimituksiin.

Tomi Tuovinen ahkeroimassa jutun parissa.

Petri Räihä