tulosta

Sirri tanssii välivuoden

– Ikinähän ei tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta tanssimista en joka tapauksessa aio lopettaa.

Suonenjoen mansikkapitäjästä kotoisin oleva 19-vuotias Sirri Aalto tutustui show- ja street-tanssilinjaan internetin maailmassa.

– Tulin tänne linjalle puhtaasti harrastusmielessä. Halusin keskittyä vuoden ajan enemmän tanssiharrastukseeni. Minulla on paikka Jyväskylän yliopistossa, jonne lähden lukemaan kasvatustieteitä. Erityisesti tanssilinjalla olen pitänyt siitä, että meillä on ollut paljon eri opettajia ja olemme päässeet kokeilemaan eri tanssilajeja monipuolisesti, Sirri iloitsee.

Pääasia Sirrillä oli saada nauttia tanssimisesta ja kehittyä siinä sivussa. Ongelmia Sirrille varsinkin aluksi tuottivat ryhmän suuret tasoerot. Osa linjalaisista on tanssinut yli kymmenen vuotta ja Sirri on treenaillut tanssiharrastusta vain parisen vuotta. Opettajat ovat kuitenkin pyrkineet huomioimaan jokaisen oppilaan tason ja he ovatkin antaneet harjoituksista jokaisen tasolle sopivia versioita.

– Voi olla, että tulevaisuudessa vedän harrastuksekseni jumppa- ja tanssiryhmiä. Olisi myös hienoa yhdistää tanssillinen ilmaisu ja lasten kasvatus toisiinsa. No, ikinähän ei tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta tanssimista en joka tapauksessa aio lopettaa, Sirri sanoo.

Sirri Aalto kertoo, että tanssilinjaan sisältyy myös mielenkiintoisia opintomatkoja ja tutustumista jatko-opiskelupaikkoihin.

Katja Kokkoniemi