tulosta

Kuka vaan voi tehdä teatteria

Näyttelijätyön ja teatteritaiteen linjalla opitaan heti siihen, ettei sukupuolella ole väliä, mitä roolia esittää. ”Näyttelen Kullervossakin naispääosaa”, sanoo Vetelistä kotoisin oleva 23-vuotias Veli-Pekka Finnilä. Hän opiskeli kuluneena lukuvuotena teatteri- ja elokuvataiteen linjalla Haapaveden opistossa. Veli-Pekalla ja viidellä muulla opiskelukaverilla on koulussa tällä hetkellä menossa vapaan kirjoittamisen kurssi. ”Työstämme samalla myös Kullervo-näytelmää yhdessä tanssilinjalaisten kanssa”, Veli-Pekka kertoo.

Näyttelijätyön ja teatteritaiteen linjalla opinnot ovat laajat, kursseja on teatterihistoriasta jopa tanssiin. ”Olen pitänyt eniten improvisaation ja mimiikan kursseista. Kaikki muutkin kurssit ovat olleet kyllä hyviä, mutta nuo tulivat nyt ensimmäisenä mieleen.”

Veli-Pekka ei saanut mieleistään opiskelupaikkaa viime syksynä. Hän sai kuitenkin kuulla, että paikka aukesi Haapaveden opistosta, teatteri- ja elokuvataiteen linjalta. Niinpä hän päätti suunnata kohti Haapavettä. Veli-Pekka sanoo teatteriporukan olevan mukavan tiivis ja luokkahengen mainio. ”Muiltakin koulun linjoilta on tullut uusia tuttavuuksia. Asumme opiskelija-asuntoloissa, joten täällä on aika tiivis yhteisö.”

Veli-Pekka on ainut poika teatterilinjalla, mutta se ei ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia näytösten tai muun suhteen. Hän sanoo tulevansa naisten kanssa toimeen paremmin kuin hyvin. ”Voisihan se tuoda enemmän monipuolisuutta, jos olisi muitakin poikia, mutta en mitenkään kaipaa sitä. Luokassamme on hyvä ilmapiiri.”

Näyttelijätyön ja teatteritaiteen linjalla opiskelu on erilaista kuin normaali koulunkäynti, opetus on hyvin kontaktipitoista. Veli-Pekan mielestä täällä on vaikea vajota mihinkään synkkyyteen, sosiaaliselle ihmiselle tällainen opetustyyli ja ala sopivat hyvin. ”Koulu on rentoa, mutta isot näytelmäproduktiot voivat olla välillä henkisesti hyvin raskaita”, hän lisää.

Vuoden mittainen yleissivistävä linja on ollut Veli-Pekalle hyödyksi, sillä nyt hän tietää, että teatteriala on yksi mahdollisuus, mihin jatkaa tulevaisuudessa. ”Minulla on kuitenkin myös paljon muita vaihtoehtoja, minne tästä jatkaa.”

Veli-Pekka Finnilä viihtyy teatterin parissa.

Jenny Määttä