tulosta

”Teatteri yhdistää täysin erilaisia ihmisiä”

”Näyttelijäntyön ja teatteritaiteen -linjalla näyttelijäntyö on pääaineena. Työstetään näyttelijän työn kahta perustyökalua, ääntä ja kehoa. Tehdään erilaisia produktioita ja on myös yleissivistäviä teatterialan opintoja”, linjan opettaja Timo Torvinen kertoo. ”Linjan ainoa vaatimus on se, että on motivoitunut. Tänne tullessa, kaikki opiskelijoiden ennakko-odotukset pyritään purkamaan auki. Tänne tullaan vasta oppimaan. Odotusarvoja sille, minkälainen pitäisi olla tänne tullessa, ei ole olemassakaan.”

“Saamme paljon vierailevia opettajia jotka ovat alan huippuja. Heillä kaikilla on erilainen tapa lähestyä teatteria kuin minulla ja opiskelijat saavat myös moniulotteista kuvaa. Olen pyrkinyt hankkimaan tänne sellaisia opettajia, joiden mukana haluaisin myös itse oppia.”

Timo kertoo saaneensa viime vuosikurssilta paljon positiivista palautetta ja huomauttaa, kuinka edullista opiskelu on maksuista huolimatta. Soveltuvuuskokeesta hän kehottaa olla ottamatta liikaa stressiä. “Tärkeintä on se, että ottaa verkkarit ja oman persoonansa mukaan eikä yritä olla mitään muuta, esimerkiksi valmista näyttelijää. Soveltuvuuskoe testaa soveltuvuutta, eikä siinä välttämättä mitata taitoja.”

Näyttelijä on aika lailla kutsumusammatti

”Vaikea sanoa, että mitä se näyttelijän työ on. Konkreettisesti se on sitä, että esitetään jotain ja ollaan näyttämöllä. Suomen kielen mukaan näyttelijä on henkilö, joka on saanut asianmukaisen koulutuksen… Itse olen eri mieltä. Sitä täytyy lähteä lukemaan siitä henkilöstä, joka näyttelemistä haluaa tehdä, ja sen mukaan lähteä rakentamaan sitä näyttelijyyttä ja myös tekemisen kautta. Suomessa tv-ala on paljon pienempi kuin teatteriala ja harva tekee pelkästään tv-hommia.”

“Opiskelemaan lähtiessä ei tarvitse tietää mitään näyttelijän työstä. Mutta jos ammattiin suuntautuu, niin sitten kannattaa tietää, että tämä ammatti on todella raskas, työpäivät ovat pitkiä ja työajat omituisia. Ja teatterissa harva tienaa paljon rahaa. Näyttelijä on aika lailla kutsumusammatti. Glamourelämästä haaveileminen on aika väärä lähtökohta. Mutta tässä työssä on joku semmoinen taika, että sitä vain haluaa tehdä. Jollakin terveellä tavalla täytyy olla hieman narsisti.”

Timo Torvinen on tehnyt teatteria vuodesta 1998 asti.

Anu Riekkinen